Oikea Elämä ohi. Täällä taas!

Well hello~! Sitä ollaan pitkästä aikaa taas elävien kirjoissa. Kirjoittaminenkin taipuu jopa sen verran, että voin rikkoa ESR:n hiljaisuuden.

Mitäpä minulle kuuluu? Hyvää, kiitos itse esittämästäni kysymyksestä. Kirjoitin reilu viikkoa sitten ensimmäisen kerran ylioppilaskokeissa elämänkatsomustiedon ja viime perjantaina sitten raapusteltiin psykologian esseet kasaan. Elämäni jännittävimmät neljätoista tuntia (koska olen rannevammainen, olen myös lisäajallinen), pakko myöntää. Omaan tasooni - oli se sitten kuviteltu tai todellinen - nähden kokeet menivät.. mukiinmenevästi. Ihan tyytyväinen en ollut kumpaakaan, mutta jos pisterajat eivät horju tai sensorit suttaile lisää punakynällään, niin vuoden 2015 keväällä saatan noutaa todistuksen, jossa komeilee vähintään kaksi kertaa Eximia cum laude approbatur. Uskoni ja toivoni lepäävät muiden huonoudessa.

En kuitenkaan ajatellut purkaa viime viikkojani tähän sanoiksi, vaikka paljon liibalaabaa ja jaadajaadaa löytyisikin. Sen sijaan ajattelin tykittää teitä kuvilla, jotka napsittiin uudenvuodenpäivänä Mäntsälän suunnilla. Oltiin nimittäin Paulan kanssa sukulaisten luona juhlimassa ja katselemassa, kun ihmiset ihastuttivat meitä omalla köyhtymisellään (saatan omata pienen ilotuliterakkauden, niissä on jotain lumoavaa~) ja mitäpä olisi tällainen reissu ilman cosplayta. No niinpä - ei mitään.

Kyseessä on Asami-pienoiseni, oma OC-sivuhahmoni eräästä ropemestasta. Poloinen omaa jonkinsorttisia telekineettisiä voimia ja pystyy käden heilautuksella ja sinisilmiensä intensiivisellä tuijotuksella posauttelemaan päitä ja rikkomaan luita. Oikein herttainen tytteliini siis kyseessä~ Meni rakastumaan tähän ihan ei-sivuhahmo-sarjamurhaajaan (eli Daidoon) ja kuolemaan jätkän käsivarsille. Roolija on kyllä aina ylpeä kliseisistä juonenkäänteistään, ai että <3

Hiivitään metsissä ja kysellään lyhdyiltä: näin etsitään kadotettua rakkautta.

 

 Kauniiltä näyttäminen oli yllättävän vaikeaa, kun niskaan hengitti

 pakkasenpurema ja kiire ennen auringonlaskua.

 

 Me haluttiin kuvata sitä syvää yksinäisyyden epätoivoa ja kaipuuta.

Tuloksena oli kuva rappusiin tuijottelevasta otuksesta.

Lopputulos: Daido on päältään puinen, seilaa kahden päämäärän väliä

ja ihmiset talsivat sen yli päästäkseen itse huipulle. Ainoastaan villasukkaiset

yksilöt onnistutaan kampittamaan.

"Ota musta normaali kuva!!"

Oho. En edes laittanut kuvia tuttuihin laatikoihin ._. Pitää tosiaan alkaa harjoittelemaan tätä blogin päivittelyä ihan kunnolla. Ihailkaa nyt kumminkin, kyselkää hahmosta ja asusta, kertokaa mielipiteenne kuvista. Tai laittakaa toiveita! JOO! Kertokaa haluatteko nähdä "epäonnistuneet otokset" (en tietysti ota vastuuta aiheutuneesta silmäsyövästä), "näin tehtiin sitä tätä ja tuota" (ehkä haltiakruunu, Lacie tai joku muu) vai aloitanko vihdoinkin ikuisuusssuunnitelmani "nämä cosplayt olen jo tehnyt" (yksi per kuukausi). Vaikuttakaa, kun kerrankin annan siihen tilaisuuden - tämä on käsky! 

Pari päivää niin starttaa Camp NaNoWriMo! Woopwoop. Tavoitteena 15 000, koska koeviikko, eikä missään maistu salami.