Jään rikkoja Yukicon.

Hävettää vähän. Ihan vähän vaan. Mutta hävettää kuitenkin. Yukiconista on kulunut jo pieni ikuisuus ja Frostbite kolkuttelee kiireellä oven pieleen. Vähintään kymmenkunta ihmistä on vinkunut blogin herättelyä ja mitä minä olen tehnyt? Katsonut televisiosta typeriä tositeevee-sarjoja, kaivellut napanöyhtää alushoususillani ja ajatellut, että elämä on vihdoin aika rentoa. Mutta nyt olen täällä ja ESR vetää taas keuhkonsa täyteen.

Yukicon 2.0, vuosimallia 2015, pystytti jälleen menestyksekkään majansa Espoon kulttuurikeskukselle. Pidin viime vuoden tapahtumasta ensikertalaisen horjuvista askelista huolimatta ja päätin pitää perinnettä yllä hakeutumalla työvoimaksi. Tällä kertaa värväsin luennolleni apuvoimia. Muuta odotuksia en asettanutkaan. Kunniavieraat eivät olleet lainkaan samaa tasoa kuin viime vuonna, eivätkä heidän ohjelmansakaan juuri sykähdyttäneet sydäntäni. Ajattelin, että mennään hengailemaan hyvällä porukalla, katsomaan muita cossaajia ja koittamaan miltä tuntuu taas conittaa puolen vuoden tauon jälkeen. Okei, tein minä uuden puvunkin - myönnetään.

Varda Elentári Tolkienin kirjasta Silmarillion. Uusin kultani.

Lauantai oli startin osalta, noh, vähän tahmea. Allekirjoittanut laittoi kyllä kellon soimaan, mutta unohti ladata huonoissa virroissa olevan kännykkänsä, joten ennen tapahtumaa pihaan kaartava Paulan seurue ei tietenkään saanut minuun mitään yhteyttä. Salapoliisityön ansiosta meidätkin saatiin toki hereille, mutta tyrittiin aamun aikataulu aika pahasti ja ehdittiin itkeä vähän epätoivoakin. Missattiin avajaiset, missattiin jätti-Twister. Ärräpäät lensivät.

Jostain syystä lähes kaikki allekirjoittaneesta otetut kuvat

sisältävät toisen, paljon edustavamman henkilön

ja typerän taustapeelo-ilmeeni.

Tsiis.

 

Paula oli lauantain aikalailla sidoksissa upeaan taidekujapöytäänsä, joten me muut kierreltiin vähän siellä ja täällä, käytiin katsomassa muutama kiinnostava ohjelma ja kulutettiin tuntejamme Green Roomissa (siis meidän työvoimaosuus eli 3/6). Jälleen muistettiin, että puvun koeajo on aina enemmän kuin suositeltavaa. Minulla oli nimittäin koko aamupäivän ongelmia pukuni kanssa, sillä vyöni ei toiminut yhteistyössä mekon liukkaan kankaan kanssa, vaan liukui koko ajan vinoon. Onneksi on hakaneulat.

Cosplaykisojen järjestely nyt oli ihan katastrofaalista luokkaa. Paikkalippujen ansiosta meidän ei kuitenkaan tarvinnut pönöttää tuntia jonottamassa, vaan voitiin ottaa vähän rennommin. AMV-kisa jäi kuitenkin näkemättä, kun ohjelmat valuivat niin pahasti päällekkäin ja moni kaveri pahoitteli sitä, ettei päässyt seuraamaan NCC-karsintaa - joka oli muuten loppupeleissä oikein tasokas! Itseä kiinnostanut The Last of Us -luentokin jäi käymättä.

Lavalta sai todella huonosti kuvia, mutta pitäähän minun julkaista

edes vähän vertausta siitä, kuinka upea karsinta olikaan. Siis kattokaa nyt!

 

Jotten kuulostaisi ihan kamalan negatiiviselta ihmiseltä - mikä kyllä olen - niin oli lauantaissa valopilkkujakin. Niistä ehdottomasti parhaimpia olivat ihmiset, jotka tulivat uteliaana kysymään puvustani. Ja silmarileja loistavampia olivat ne, jotka sen tunnistivat. Valarin nimeen, Suomessa on Silmarillion-fandom!

Saatoin ehkä innostua vähän Silmarillion-ihmisistä.

Ilta menikin sitten siinä, että me Satun kanssa valmisteltiin luentoamme sillä välin, kun muut perseilivät nukkuivat univelkojaan pois. Kahden aikaan aamuyöstä moni asia tuntui paljon hauskemmalta ja paremmalta idealta kuin yleisön edessä, kun Tolkien-tuntemuksesi laitetaan koetukselle.

Meillä siis tosiaan oli Tolkien-aiheinen, tarkemmin Shadow of Mordor -peliin liittyvä, luento sunnuntain keskipäivällä (extended edition luvassa ;D). Olin positiivisesti yllättynyt paikalle saapuneen populan määrästä ja vieläkin tyytyväisempi yleisön aktiivisuuteen - kiinnostukseen ja kysymyksiin. Aikatauluhan meillä jäi aavistuksen lyhyeksi, sillä haettiin luentopaikkaa ohjelmakartasta tosiaan jo ennen kuin peli oli julkaistu. Oli siis äärimmäisen hankalaa arvioida kuinka paljon materiaalia saisimme kasaan ja kuinka kauan sen esittely vaatisi. Selvittiin kuitenkin hengissä alamaiseni kanssa ja saatiin myöhemmin hyvää palautetta siitä, mitä teimme oikein ja missä olisi voinut vielä parantaa.

Kauneimmat luennoitsijat tässä maassa. Minun mahdilleni voi jopa kumartaa.

Sunnuntain aikataulu pyöri muutenkin luentomme ympärille. Green Room ja kirjaston puuro vetivät puoleensa (siis nam, mikä idea!) ja ilmapiiri oli kiireettömän rento. En muista milloin olisin viimeksi ollut conissa ja käynyt yhtä vähän ohjelmissa kuin Yukicon 2.0:ssa, mutta toisaalta ohjelmanpuute ei haitannut, minulla ei ollut tylsää - päinvastoin - ja sain silti hyvää kosketusta muihin harrastajiin. Vaelsimme koko päivän vähän pienemmissä porukoissa ja Tolkien-porukan kanssa väsättiin ihan pieni kuvaustuokiokin kulttuurikeskuksen ulkopuolelle. Sään ansiosta poseeraustaitomme olivat nopeasti jäässä, mutta muutama nätti otos saatiin, ja kuvallisen materiaalin puutetta paikkailimme myöhemmin Paulan kanssa.

Kaiken kaikkiaan Yukicon - josta sain aikaan vain epämääräisiä muistikuvia - oli mukiinmenevä tapahtuma. Ilmapiiri oli rento, hyvä ja olonsa tunsi tervetulleeksi. Peliteemasta pidettiin tiukasti kiinni, mikä miellytti allekirjoittanutta, ja puvut olivat jälleen kerran toistaan upeampia. Lipun hinta oli kohtuullinen, mikä on tapahtumaan lähtöä harkitessa allekirjoittaneelle todella tärkeä seikka ja vaikka en sitä joutunut tällä kertaa itse maksamaan niin olin helpottunut muiden puolesta. Yleisiltä järjestelyiltäänkin Yukicon paransi viime vuoteen nähden huimasti ja ratkaisi lennosta ilmestyneet ongelmatkin jokseenkin kunniallisesti. Jos vastaavanlainen kehitys jatkuu, näen Yukiconissa paljonkin potentiaalia korvaamaan Desucon Frostbiten jälkeensä jättämä "entry level"-tapahtuman paikkaa. Tai miksei muutenkin Suomen eturivin coniksi.

What a graceful beings...

... yeah, nevermind.

Seuraavan kerran tsekataankin sitten Pakkasenpurema. Sieltä lupaan kirjoittaa ehkä vähän aikaisemmin kuin Yukista. Hups.

Animecon XI - kuumaa kamaa

Pahin conidarra on laskeutunut ja Animeconista kotiutuminen alkaa olla suhteellisen hyvällä mallilla. On siis raportin aika!

Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut minkäänlaisia haluja pakata matkalaukkua ja istua useita tunteja junassa. Olisin mielelläni jäänyt kotiin ja nukkunut pitkälle päivään, tehnyt poliitikkoristikkoa ja lueskellut Torey Haydenia. Olin kuitenkin lupautunut lähtemään Animeconiin ja käyttänyt rahojani niin rannekkeeseen, majoitukseen kuin matkoihinkin, enkä suurin surminkaan halunnut kaiken menevän hukkaan. Niinpä vielä perjantaiaamuna sohvalla maatessani ajattelin, että kyllä se hyvä fiilis sieltä tarttuu matkaan ja viikonlopusta tulee ihan kiva - kannattaa lähteä!

Törmättiin ensimmäisiin harrastajiin jo heti Imatran rautatieasemalla ja johan osoittautui mukavaksi paikallisporukaksi! Yhteystietoja ei jäänyt kouraan, mikä on sinänsä harmi, kun meillä kuitenkin oli jotain yhteistä ja näin pienellä paikkakunnalla on tällainen seurastaan nirso yksilö aina vähän yksinäisemmänpuoleinen. Matka Kuopioon sujui jokseenkin hyvin, vaikka laukut eivät mahtuneetkaan junassa muualle kuin jalkatilaan, mikä aiheutti vääntäytymisiä mitä ihmeellisimpiin asentoihin.

Tyylinäyte siitä, miten junalla matkustetaan!

Saimme noin viikkoa ennen conia siirron Hatsalan majoituskoululta Haapaniemeen, joka onneksemme oli lähempänä musiikkikeskusta. Kyllähän sinne sai matkalaukkujen kanssa huhkia kaikki ylämäet, vieraat kadut ja ojanpohjatkin, mutta lopulta saatiin makuupussit luokkahuoneen lattialle ja pää tyynyä vasten. Porukkaa oli verrattain vähän ja ensimmäisenä yönä taisi meidänkin huoneessa olevat päät olla yhden käden sormilla laskettavissa. Ehdittiin illalla käydä vielä syömässä, kaupassa ja kanssaharrastajien kanssa torilla istuskelemassa. Uusia naamoja, sitäkin kivempia~

Lauantaina meillä oli Pandora Hearts -puvut päällä, Paulalla Sharon ja minulla Lacie. Käytiin avajaisissa ja sieltä poukkoiltiin suoraan 'Parempaa cosplayta - cossaajan omilla ehdoilla' -luennolle, joka osoittautui ihan mukiinmeneväksi viihdykkeeksi, vaikka mitään järkyttävän suurta  informaatiota en saanutkaan. Sekin oli sinänsä ihan oma vika, sillä hieman levottomasta yöstä ja matkustamisesta jäänyt väsymys painoi aivoja jatkuvasti off-asentoon.

Imatralaisittain myötise part. 234827104

Haettiin liput Kääpägaalaan ja pukukilpailuun ja käytettiin loppuaikamme kierrellen paikkoja, sekä kuvaillen muiden cosseja. 'Kun mikään ei viihdytä' -paneeli oli parasta ohjelmatarjontaa pitkään aikaan (suuri kiitos pitäjille, jos tätä luette), mutta oli harmikseni hieman päällekkäin cosplay-lavaohjelman kanssa. Kääpägaala oli ideana mielenkiintoinen, mutta toteutuksena hieman heikompi. Toistuvat ja täysin muuttumattomat tehtävät eivät juurikaan palvelleet yleisöä yhtä kertaa enempää ja mielestäni konkareilta olisi voinut kysyä paljon mielenkiintoisempiakin kysymyksiä, jotka olisivat antaneet tällaiselle aloittelevalle ja vain vähän aikaa skenessä mukana olleelle harrastajalle osviittaa siitä, missä ollaan kehitytty ja mihin voitaisiin vielä mennä niin tapahtumissa kuin yksilöinä. Myös pukukisa jäi hieman kaivertamaan hampaankoloon: puvut oli upeita, mutta pari aloittelijaa olisi voinut ihan reiluuden nimissä kilpailla kokeneissa ja toisinpäin.

Loppuilta olikin Raxissa istumista ja majoituksessa lagaamista. Paula oli esimerkiksi niin väsynyt, että vaikka yritin tarinoida ja pitää hieman juttua yllä huonekavereidemme kanssa, ei viereisen makuupussin uumenista kuulunut mitään muuta kuin epämääräistä muminaa.

Sunnuntaiaamu oli lähinnä raivoamista ja aikaa vasten taistelemista. Tuntui mahdottomalta päästä ylös lattialta ja yölliset häiriötekijät, kuten iltabileistä palautuvat ja majoitukseen saapuvat, katkaisivat univirtaa melkoisen lahjakkaasti, vaikka moni varmasti yrittikin olla hiljaa ja häiritsemättä.

Ja voi-- sanonko mikä? Vessat. Tahdoin aamulla vain vessaan. Koko se aika, mikä oltiin varattu meikkaamiseen meni puhtaasti siihen, että me jonotettiin vessaan, kun ihmiset jäivät koppeihin lukemaan ja vaihtamaan vaatteita. Seisottiin ensin unenpöperössä noin kymmenen minuuttia ensimmäisen kerroksen vessajonossa, kunnes joku käveli pokkari kourassa sieltä ulos ja päätettiin luovuttaa ja siirtyä alakerran isompiin tiloihin, jossa koppeja oli runsaasti. No kappas kummaa, oltiin ensimmäisiä jonossa, mutta silti meni toiset kymmenen minuuttia ennen kuin yksikään kopeista varautui. Kyllä, ymmärrän, että joskus vessassa menee kauemmin. Mutta sitä en sulata, että sillä välin kun joudun kärvistelemään hädässäni, joku voi käyttää tarpeiden tekemiseen tarkoitettua tilaa cossin tai mekon päälle pukemiseen! Joku jopa suihkutteli kopissaan hiuslakkaa/deodoranttia. Sitä varten on luokat ja pukuhuoneet, jotka oli vänkäreiden ansiosta ihan moitteettomassa kunnossa ja helposti löydettävissä. Järgh! D:<

Saatiin kuitenkin naamat kuntoon suhteellisen vauhdilla (tai no, minä sain: Paulalla kesti kajaaleihin sama aika kuin minulla koko meikkiin). Pukujen kanssa ei ollut sen kummempia ongelmia, kun ne olivat jokseenkin yksinkertaiset, mutta päästiin silti lähtemään hieman aikataulusta jäljestä.

'Bomburin välitunti' heti aamusta oli niiiiiin priceless, että tahtoisin kiittää vetäjiä ihan kädestä pitäen. Mikä onkaan ihanampaa kuin kunnon humoristinen jumppatuokio kahden kovalla lattialla nukutun yön jälkeen? No, jumppatuokio kahden kovalla lattialla nukutun yön jälkeen ilman tulikuumaa cossia, mutta.. silti! Juuri tällaista liikkeelle tönäisyä kärttyisästi lähtenyt aamuni kaipasi ja olinkin koko sunnuntain ihan suhteellisen hyvin mielin, mitä nyt jalkapohjani muuttuivat pelkiksi isoiksi rakkuloiksi - kiitos huonon sukkavalintani ja pitkän korkkarikävelyn.

Oletteko kauniimpia jalkoja nähneet conin jäljiltä? Turvonneet ja teipatut, yesh.

'Cosplayssa vituttaa kaikki' -paneeli oli pettymys. Se oli ideana todella hyvä ja ajoittain melkein viihdyttävä, mutta suurin osa esille otetuista pointeista oli täysin mitättömiä ja mielestäni harrastukseen kuuluvia ongelmia, jotka kuitattiin välittömästi mahdottomuuksiksi. Tikkauksia voi piilottaa, peruukkeja stailata ja proppeihin käyttää luovuutta. Voi olla, että paneeli parantui loppua kohden (lähdettiin kesken kaiken, koska jalkani alkoivat huutaa niin pahasti hoosiannaa, että ensiapu kutsui), mutta itselleni jäi vain fiilis, joka vitutti (mikä ei todellakaan ole asia, jota haen ohjelmista). Vituttavista asioista olisi voinut puhua ehkä hieman vähemmän vihamielisemmin ja keskustelua rakentaa muidenkin kuin kirosanojen ympärille.

Muuta ohjelmaa ei sunnuntaihin mahtunutkaan kun FFFightkin meni sivusuun myöhästymisemme takia ja juna lähti takaisin Imatralle jo vähän jälkeen viiden. Kipeille jaloilleni onneksi sopi istuskelukin ja oli hienoa tavata monia todella mukavia cossaajia kuvauksen merkeissä, ja viettää aikaa Paulan ja Millan kanssa. Ja jos joku sanoo ettei hengailu tai junavaihdot voi olla hauskoja niin watch out, saatte hienon kuvapläjäyksen siitä, miten vähäjärkisesti meillä meni aika >;D

Päällimmäisenä conista jäi kuitenkin mieleen kuumuus, joka hellitti ainoastaan vesisateen aikana pihalla ja ajoitellen luentosaleissa. Ymmärrän, ettei Animecon sille minkään voi, enkä sitä aio siitä syyttääkään. Tällä kertaa tapahtuma olisi ollut osaltani kuitenkin täysi fiasko ilman paria onnistunutta ohjelmanumeroa ja kaikkia aivan mahtavan ystävällisiä conittajia, jotka jaksoivat jutella, kuvata ja olla kuvattavana, antaa neuvoja ja vastailla kysymyksiini. Haluan kuitenkin osallistua Animeconiin ensi vuonnakin ja toivoa, ettei henkilökohtaiset syyt, cossit tai Suomen suven ärsyttävän hiostava ilmasto vaikuta mielipiteeseeni yhtä paljon kuin nyt.

Daido kuittaa ja toivoo, että muilla oli mukavaa~

Tuo tie nyt Kawaan vie!

Kawacon järjestettiin neljättä kertaa Joensuussa ammattiopisto Peltolan tiloissa 28.-29. kesäkuuta. Kävijäjoukko koostui vajaasta viidestäsadasta cosplayn ja japanilaisen populaarikulttuurin harrastajasta. Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento.

Edellisten väittämien tavoin faktaa on myös se, että minä olin paikalla. 

Joensuu on Imatraan nähden maantieteellisesti erinomaisessa paikassa, sillä matkoihin menee junalla vain tunti ja liputkin voi bongata inhimilliseen hintaan. Niinpä me Paulan kanssa pakattiin kimpsut ja kampsut ja kolisteltiin perjantai-iltana ystävämme ovelle valmiina eeppiseen viikonloppuun cosplayn merkeissä. Viime vuonna sää oli vähällä aiheuttaa allekirjoittaneelle lämpöhalvauksen, joten pari riemunkiljahdusta kajahti ilmoille, kun shortsit pitikin vaihtaa pitkiin housuihin ja käsivarret oli jopa järkevää peittää hupparilla. Tunnelma oli leppoisa yöhön asti ja parin urpon sivistyksestä korjattiin jäätävä aukko, kun DVD-soittimeen syötettiin Rise of the Guardians. Kawacon oli valmiina starttaamaan!

Tähdättiin aikataulumme niin, että ehdittiin juuri sopivasti avajaisiin. Ainut suunnitelma päivää varten oli yleinen hengailu ja hauskanpito, sillä Kawaconin asiasisältö ei ole juuri koskaan sykähdyttänyt, eikä aiheista ole löytynyt sitä omaa. Olisihan sitä tietysti voinut käydä katsastamassa luennoista pari puhtaasta kannattamisesta, mutta kuumuus vietteli ulkoilmaan - ja sinne myös jäimme.

Asiaton ohjelma sen sijaan tarkastettiin pariinkin otteeseen, kun cosplaykisa ja FFFight vetivät pääsaliin. Hienoja pukuja, hienoa showta! Oli upeaa nähdä miten rohkeasti nuoremmat harrastajat ottivat lavaa haltuunsa ja innostuivat esiintymisestä kunnolla. Erityisesti FFFightin aikana yhteisöllisyyden ja esteettömyyden henki tuntui olevan läsnä niin vahvasti, että jopa minä harkitsin lavalle nousemista (vastustajaksi valikoitui kuitenkin juuri silloin maailman suloisin mini-Mario, jota en olisi voinut koskaan hitata Echomaisesti!)

Lainasin lauantaiksi Paulan tekemää Pandora Hearts -cossia. Echo ei ihan istunut päälleni ja erityisesti shoecovereitten kanssa oli ongelmia, kun Paulan reisien mukaan venyneet sukat eivät millään meinanneet pysyä omissa jaloissani ylhäällä, vaan rullautuivat hätävaraksi ommelluista kuminauhoistakin huolimatta polven tietämille. Harmillista oli myös se, ettei pukua tullut kuvattua juuri lainkaan, vaikka Echosta olisi saanut aivan eri tavalla kuvia kuin suuren helmansa kanssa prinsessoivasta Laciesta. No, pakko sanoa, että oli melkeinpä oma moka, sillä niin paljon innostuin Paulan uuden Morgiana-cossin (Magi: The Labyrinth of Magic) kuvaamisesta, että tunnin ajan ojentelin neidin sääriä eri asentoihin ja ohjeistin poseerausten kanssa. En yhtään ihmettele, että ketään ei enää kiinnostanut toinen photoshoot. 

Illasta käytiin vielä katsomassa elokuvateatteri Tapiossa Henkien kätkemä. En ole ikinä ennen nähnyt kyseistä rainaa (Tiedetään, tiedetään: kauheaa, eikö?) ja nyt kun siihen oli äärimmäisen hyvä mahdollisuus ja loistavat puitteet, niin mikä ettei! 

Hieman erimielisyyksiä siitä, missä suunnassa se coni onkaan.

El Dorado -teemainen sunnuntai oli aamusta alkaen kamalaa sählinkiä: partakreppiä piti saada naamaan ja meikit eivät ottaneet kummallakaan oikein onnistuakseen. Uusi kulmakynäni uhkasi levitä ja Paula ei saanut sängestään siistiä. Tavarat piti pakata. Eilinen väsymys painoi niskassa. Bindit ja peruukkisukka puristivat. Ei ihan ehditty cosplay-shakkiin pelinappuloiksi, joten jäätiin pieneksi hetkeksi katsomaan. En hirveästi saanut ohjelmasta irti ja tuntui, että hauskaa oli ainoastaan niillä, jotka pääsivät käyttämään hoksottimiaan: eli osallistujilla. Käytettiinkin aamupäivämme muiden cosseja kuvaillessa ja lupauduttiin mukaan puoliltapäivin alkavaan cosplaydeittiin, joka sinänsä oli oikein hauska kokemus kaikessa yllätyksellisyydessään. Vasta myöhemmin kuvista katsoessa totesin, että Miguel oli lavalla varsinainen neiti! Mutta kerta kumpikaan El Doradon jumalista ei tehnyt kauppaansa, niin bromance voi jatkua >;D

Mitä conista jäi käteen oli paljon hyvää mieltä ja kokemus uudesta, nuoresta harrastajakatraasta. Pihalla käveli yhä nuorempia pukuilijoita ja monella oli selvästi hyvä fiilis mukana kaikessa mitä he tekivät - se tarttui helposti itseenkin. Hienoa oli myös huomata, että ihmiset jaksoivat panostaa näinkin pientä ja syrjäistä tapahtumaa varten puvuissaan ja ohjelmassaan, enkä minä yhtään epäile etteikö Kawacon jatkaisi kasvuaan ja parantuisi jatkossa myös asiallisen luento-ohjelman saralla. Toisaalta isojen tapahtumien vastapainona tällaiset rennot viikonloput samanhenkisten ihmisten seurassa on rentouttavia: en edes välttämättä halua Kawaconin laajenevan Kasvottoman tavoin (tsot, muiden syöminen on pahasta)~

Loppuun saatte vielä parhaita paloja El Dorado -photoshootista!

Bromance!

Swag-Miguel kiittää kawaconilaisia soololla!

Cosvisionis ol nii pal hianoo!

Turussa esiteltiin mitä upeampia pukuja viime viikonloppuna, kun ensikertalainen - Cosvision - rantautui  Logomolle. Aluksi minulla ei ollut minkäänlaisia intressejä lähteä tapahtumaan, mutta Desu-lippujen livetessä sormien välistä ja kesätyöttömyyden varmistuttua päätin kuitenkin toisin: mennään nyt kun Kela maksaa opiskelustani. Vielä perjantaiaamuna minulla oli vähän mitäänsanomaton fiilis ja tajuttoman painava matkalaukku tuntui oudolta kantaa: olenko menossa nyt ihan oikeasti?

 

Näin kävi, kun ilmoitin Paulalle Cosvisionin cosseistamme keskellä yötä. 

Se raukka ei osannut aavistaakaan, että olin saanut IDEAN >8D

No loppujen lopuksihan siinähän kävi tietysti niin kuin jokaisessa arvattavassa rakkaustarinassa: rakastuin siihen, mitä luulin vihaavani. Cosvisionista tuli äkkiä suurin suosikkini ja Logomo vei conipaikkana sydämeni. Voisin sanoa, että paras tapahtuma conihistoriassani. Vaikka matka oli tuhottoman pitkä ja väsyttävä, sekä sai tämän neitokaisen ainakin ihan konkurssin partaalle, niin en kadu yhtään. Harrastan nykyään paljon vähemmän animea kuin ennen ja olen halunnut keskittyä nimenomaan cosplayhin - ja sitähän Cosvision oli täynnä!

Lisäksi Logomo oli ihan paras paikkavalinta, niiko IKINÄ. Kaikki ohjelmatilat olivat selkeästi yhdessä kerroksessa, eikä minun tarvinnut pelätä paniikkikohtausta tai ahtaanpaikankammoani mennessäni taidekujalle ja myyntipöydille. Ihmisvirta pääsi kulkemaan avarassa aulassa loistavasti ja tarpeen tullen poistumaan parvelle/ulos sujuvasti. Lisäksi tykkäsin siitä, että pukuhuoneille oli hissi (koska itse ainakin roudasin matkalaukkua, johon olisi mahtunut ruumis) ja kuvauspalvelu oli syrjässä kaikelta hälyltä ja hälinältä (vrt. Yukicon, missä kuvauspisteeseen näki jokaisesta mahdollisesta suunnasta ja missä väkeä lappasi jatkuvasti luennoille ja pukuhuoneisiin). Ruokapaikkoja ja kauppojakin oli suhteellisen lähellä omiin tarpeisiini nähden aivan riittävästi.

Olin myös ensimmäistä kertaa lattiamajoituksessa, joka järkättiin Puolalan koulun tiloissa. Myönnetään, olihan se vähän outoa nukkua vajaan sadan hengen kanssa samassa tilassa, täysin vieraassa kaupungissa ja pelkkä makuupussi lattian ja ruhoni välissä. En silti sano, että valintani olisi ollut huono: saimme nopeasti uusia tuttavuuksia ja ihmisille oli jotenkin paljon helpompaa hymyillä ja sanoa "hei", kun samassa tilassa tuli vietettyä aikaa. Ja olihan se jännittävääkin, vähän kuin olisi ollut viimein niillä lapsuuden liikuntaleireillä, joihin en koskaan uskaltanut jäädä yöksi (äiti tuli aina hakemaan, kun sain jännityksestä vatsanpuruja).

Ohjelma ja kunniavieraat olivat priceless! En ole ikinä ollut tapahtumassa, jossa jokainen luento olisi kiinnostanut niin paljon ja ainut harmitus ollut se, ettei kaikkiin yksinkertaisesti voi päästä. Tästäkin toki saadaan kiittää lähes pelkästään sitä faktaa, että Cosvision keskittyi cosplayihin itseensä. 

Iip!  KANAME☆!

Toisaalta tajusin harmitella ohjelmanumeroiden missauksia vasta jälkikäteen, sillä Logomo-salissa vietetty aika oli uskomatonta siellä olleiden ihmisten takia! Yleinen avoimuus ja tietynlainen hyväksynnän ilmapiiri oli kokonaan läsnä ja ainakin itselläni kynnys mennä juttelemaan ihmisten kanssa tuntui pienentyneen muihin coneihin verrattuna - myös postkuumotuksessa (käytiin tosiaan ikärajattomien iltabileissä ensin vähän tanssahtelemassa (paitsi, että Paula istui kooooko ajan) ja sitten katseltiin Euroviisuja Suomen esiintymiseen asti). Paikalla oli niin paljon cosseja, ettei niistä mitenkään saanut pidettyä lukua ja kaikki olivat järkyttävän upeita! Kun ihmiset tulivat pyytämään kuvaan - tai kun sitä pyysi heiltä - kehkeytyi samalla lämminhenkinen tilanne, johon jäi helposti kiinni: juttelemaan, vaihtamaan kuulumisia tai pukuiluvinkkejä. Ujous ja tietynlainen varovaisuus olivat kokonaan poissa ja nyt vasta ymmärrän, mitä todellisen conihengen kuuluisikin olla - mitä tarkoittaa conperhe!

Itse olin lauantaina Tie El Doradoon -paricossissamme Miguelina ja saimme niin paljon kiitosta ja ihailua osaksemme, että wou. Olin - ja olen edelleen - aivan sanaton. Tulee käsittämättömän hyvä fiilis, kun joku tulee sanomaan, että olemme onnistuneita, muistutamme lapsuudesta tai piristimme päivää. Kaikki se hype tuntui niiiiin hyvältä (vaikka saatoinkin näyttää hieman hämmästyneeltä tai kiusaantuneelta, ei pieni aloittelija voi sellaista ymmärtää) ja jos sinä siihen osallistuneena luet tätä nyt niin haluan kiittää sydämeni pohjasta~ 

© http://nezumi.pic.fi/

© Kyuu Eturautti

Sunnuntai oli cossiemme osalta myös juhlaa, vaikka tällä kertaa ei ihmiset pysäytellytkään niin useasti. Oli hienoa nähdä muitakin Pandora Hearts -cossaajia ja itse asiassa eksyttiinkin muutaman kanssa kuvauspalveluun yhteiskuviin, mikä mielestäni on hieno osoitus niin skenen kuin sarjan cossaajienkin halusta tehdä ja harrastaa yhdessä. 

Jotkut voi vain chillisti katsella, kun toiset silvotaan viikatteella.
© Kyuu Eturautti

Minulle jäi messiin hirveästi hyvää mieltä, kourallinen uusia tuttavuuksia, sekä aito ja rehellinen kokemus siitä, että olen tervetullut ja haluttu jäsen cosplay-piireissä. Yäh, olen nyt ihan rakastunut! ~<3 KIITOS COSVISION. 

Tadaa, me kiitämme!
© Kyuu Eturautti

Oikea Elämä ohi. Täällä taas!

Well hello~! Sitä ollaan pitkästä aikaa taas elävien kirjoissa. Kirjoittaminenkin taipuu jopa sen verran, että voin rikkoa ESR:n hiljaisuuden.

Mitäpä minulle kuuluu? Hyvää, kiitos itse esittämästäni kysymyksestä. Kirjoitin reilu viikkoa sitten ensimmäisen kerran ylioppilaskokeissa elämänkatsomustiedon ja viime perjantaina sitten raapusteltiin psykologian esseet kasaan. Elämäni jännittävimmät neljätoista tuntia (koska olen rannevammainen, olen myös lisäajallinen), pakko myöntää. Omaan tasooni - oli se sitten kuviteltu tai todellinen - nähden kokeet menivät.. mukiinmenevästi. Ihan tyytyväinen en ollut kumpaakaan, mutta jos pisterajat eivät horju tai sensorit suttaile lisää punakynällään, niin vuoden 2015 keväällä saatan noutaa todistuksen, jossa komeilee vähintään kaksi kertaa Eximia cum laude approbatur. Uskoni ja toivoni lepäävät muiden huonoudessa.

En kuitenkaan ajatellut purkaa viime viikkojani tähän sanoiksi, vaikka paljon liibalaabaa ja jaadajaadaa löytyisikin. Sen sijaan ajattelin tykittää teitä kuvilla, jotka napsittiin uudenvuodenpäivänä Mäntsälän suunnilla. Oltiin nimittäin Paulan kanssa sukulaisten luona juhlimassa ja katselemassa, kun ihmiset ihastuttivat meitä omalla köyhtymisellään (saatan omata pienen ilotuliterakkauden, niissä on jotain lumoavaa~) ja mitäpä olisi tällainen reissu ilman cosplayta. No niinpä - ei mitään.

Kyseessä on Asami-pienoiseni, oma OC-sivuhahmoni eräästä ropemestasta. Poloinen omaa jonkinsorttisia telekineettisiä voimia ja pystyy käden heilautuksella ja sinisilmiensä intensiivisellä tuijotuksella posauttelemaan päitä ja rikkomaan luita. Oikein herttainen tytteliini siis kyseessä~ Meni rakastumaan tähän ihan ei-sivuhahmo-sarjamurhaajaan (eli Daidoon) ja kuolemaan jätkän käsivarsille. Roolija on kyllä aina ylpeä kliseisistä juonenkäänteistään, ai että <3

Hiivitään metsissä ja kysellään lyhdyiltä: näin etsitään kadotettua rakkautta.

 

 Kauniiltä näyttäminen oli yllättävän vaikeaa, kun niskaan hengitti

 pakkasenpurema ja kiire ennen auringonlaskua.

 

 Me haluttiin kuvata sitä syvää yksinäisyyden epätoivoa ja kaipuuta.

Tuloksena oli kuva rappusiin tuijottelevasta otuksesta.

Lopputulos: Daido on päältään puinen, seilaa kahden päämäärän väliä

ja ihmiset talsivat sen yli päästäkseen itse huipulle. Ainoastaan villasukkaiset

yksilöt onnistutaan kampittamaan.

"Ota musta normaali kuva!!"

Oho. En edes laittanut kuvia tuttuihin laatikoihin ._. Pitää tosiaan alkaa harjoittelemaan tätä blogin päivittelyä ihan kunnolla. Ihailkaa nyt kumminkin, kyselkää hahmosta ja asusta, kertokaa mielipiteenne kuvista. Tai laittakaa toiveita! JOO! Kertokaa haluatteko nähdä "epäonnistuneet otokset" (en tietysti ota vastuuta aiheutuneesta silmäsyövästä), "näin tehtiin sitä tätä ja tuota" (ehkä haltiakruunu, Lacie tai joku muu) vai aloitanko vihdoinkin ikuisuusssuunnitelmani "nämä cosplayt olen jo tehnyt" (yksi per kuukausi). Vaikuttakaa, kun kerrankin annan siihen tilaisuuden - tämä on käsky! 

Pari päivää niin starttaa Camp NaNoWriMo! Woopwoop. Tavoitteena 15 000, koska koeviikko, eikä missään maistu salami.