Tracon 8 takana päin: kuulumisten aika

Varoitus: Tämä blogipostaus sisältää täysin irrationaalista tekstiä, toistoa, ylenpalttista kiittelyä ja paljon kuvia.

Erinäiset tahot ovat vinkuneet kokonaisen viikon Traconista kertovaa kirjoitusta, ja tänään päätin vihdoin antaa periksi ihan pelkästään sen takia, että minun pitäisi parasta aikaa olla tekemässä jotain aivan muuta. Viikon aikana ovat pahimmat intoilut jo kadonneet, joten tekstikin voi sisältää aavistuksen vähemmän epämääräisiä superlatiivimyrskyjä, mutta toisaalta, mikään ei ole estänyt minua tarkistamasta Anikin kuvagallerioita kolme kertaa päivässä ja laskemasta päiviä seuraavaan conkertaan naama typerästi virneellä.

Kyseessä oli siis ensimmäinen Traconini ja on pakko myöntää, että mieleen jäi harvinaisen positiivinen kokemus kaikista pienistä töppäilyistä huolimatta. Saavuin Tampereelle jo perjantaina ihan siitäkin syystä, että cossini tarvitsi pienen pieniä paikkauksia ja minä niiden toteuttamiseen toisen henkilön silmiä (ja lopulta kättäkin kun allekirjoittanut jumitti peruukin parissa). Oikeastaan vasta junassa perhoset vatsassa heräsivät ja taisin puhua palpattaa hysteerisesti kokonaisen tunnin siitä, kuinka cosplay-debyytti jännittää ja kuinka kaikki menee kuitenkin päin honkia. 

Noh, lauantai tuli ja lauantai meni. Seura saapui aamulla ja yhdessä aiheutettiin suuri määrä hämmennystä juoksemalla helmat kourissa ja korsetit tiukalla joukkoliikenteen aikataulujen perässä. Meistä otettiin kuvakin lähes tulkoon heti, kun päästiin ulko-ovesta läpi. Tampere-talolla kiirettä oli joka suuntaan, kun seitsemän hengen kasa yritti jakautua jokainen mielekkäimpään suuntaan, mutta samalla pysyä visusti toisiin yhteydessä yhteisten suunnitelmien varalle. Kaikenkirjavana seurueena meitä riitti moneen junaan ja eri sarjojen cossaajat kidnappasivat meitä yksi kerrallaan riveihinsä. Yhden pelottavan normaalisti pukeutuneen miehen ja ilman cossiakin kuolettavan suloisen neidon lisäksi meillä oli ydinporukassa Magi: The Labyrinth of Magic -sarjan Ja'far, Umineko no Naku Koro nista tuttu Shannon, poskien venyttelyä suorastaan kiljuva Hello Kitty sekä uskollisena orjanani toiminut Echo Pandora Heartsista. Positiivista oli se, että oma Lacie-pukuni ei ollutkaan ihan täysi floppi, vaan enemmän kuin muutama kävijä tahtoi jopa kuvata sitä. Itsevarmuus nousi jo puolen päivän tienoilla potenssiin sata.

Ilta huipentui ehdottomasti siihen, kun kolmen - tai neljän, jos yksi käytävältä mukaan kaapattu poloinen lasketaan mukaan - hengen voimin rynnättiin kokeilemaan Susi joukossamme -peliä ihan puhtaasta mielenkiinnosta. No hauskaksihan se osoittautui ja samalla luistimme enemmän kuin ovelasti majapaikalla käynnistyneestä ruuanvalmistuksesta ja sänkyjen kasauksesta. 

Ryhmärämän jämät.

Voitteko te muka katsoa niitä ilman pakottavaa poskienvenytystarvetta, hn? =w=

Sunnuntai puolestaan.. neljän tunnin yöunien jälkeen sängystä ylösraahautuminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, kun tajuntaan iskeytyi ajatus siitä, että meitä on viisi cossaavaa henkilöä ja tasan yksi peili. Vessassa. Itse asiassa en vieläkään oikein käsitä miten me kaikki selvittiin conpaikalle ennen päättäjäisiä täysissä varustuksissa ja osa jo kotimatkaa varten pakanneina. Sunnuntai sisälsi järjettömän määrän perushillumista, ohjelmasta toiseen juoksemista ja aivosolujen kuluttamista. Puhumattakaan paikoista, jotka vaativat ensiaputiimin käsittelyä.

Hienointa kuitenkin varmasti koko päivässä oli Pandora Hearts -sarjasta olevien hahmojen määrä! En ehtinyt törmätä kuin muutamaan, mutta sitäkin ihanampaan tapaukseen ja koko ryhmä saa olla mahdottoman ylpeä itsestään, sillä tämä täällä oli - ja on - onnellinen sarjan saamasta suosiosta ja työstä jota ryhmän eteen oli tehty. Hienoja ihmisiä, hieno sarja~ Myös Tampereen keskustassa hämmästelevät ja ihastelevat ihmiset piristivät päivääni suunnattomasti. Kyllä, sinä bussipysäkillä meille juttelemaan tullut, puhun erityisesti sinusta. Sait hymyn huulille, enkä voi mitenkään kiittää kaikesta varmuudesta, jota annoit sanoillasi!

Tampere-talo paikkana oli conille hieno. Yleisesti ottaen järjestelyt toimivat muutenkin hienosti, eivätkä jonot tai tyhjentyneet vesipisteet lannistaneet menoa juuri ollenkaan, sillä ensimmäistä kertaa minun ei tarvinnut jonottaa tapahtumassa vessaan tai taikoa itseäni ihmisbarrikadien lävitse. Olin positiivisesti myös yllättynyt luentosalien koosta (ja siitä, että vannehameeni mahtui kaikkiin penkkeihin).

Unohtumattomuus syntyi kuitenkin aivan muusta kuin paikasta tai ohjelmasta. Se syntyi muista paikalla olleista ihmisistä. Ihanaa ja sydämellistä väkeä, todella~ Muutama vanha tuttu, muutama täysin uusi ja ihana, mutta kunnia kuuluu silti yhtään vähättelemättä Ihan Kaikille: kuvaajille, kuvattaville, paikallisille, ohjelmanpitäjille, vänkäreille ja järjestäjille, cossaajille, myyjille - Sinulle. Olen varma, että tapahtumasta tulee minulle vielä hieno perinne.

Loppuun vielä kerrottakoot, että allekirjoittanut myöhästyi sunnuntain viimeisestä junasta, mutta fiilikset olivat niin korkealla, että pelkkä kiivi (ja ehkä vähän ihana Echoni~) sai hymyn nousemaan takaisin huulille.

Halipula tyydytetty taas seuraavaan coniin asti~

Jos koristat rivivälejä tai epäilet, että kamerani on sihdannut sinua kohti ja haluat kuvan itsellesi niin laita ihmeessä viestiä niin saat täysin muokkaamattoman version. 

KIITOS VIELÄ KERRAN! ♡

Lacie Baskerville kiittää ja kuittaa~!