Tracon 8 takana päin: kuulumisten aika

Varoitus: Tämä blogipostaus sisältää täysin irrationaalista tekstiä, toistoa, ylenpalttista kiittelyä ja paljon kuvia.

Erinäiset tahot ovat vinkuneet kokonaisen viikon Traconista kertovaa kirjoitusta, ja tänään päätin vihdoin antaa periksi ihan pelkästään sen takia, että minun pitäisi parasta aikaa olla tekemässä jotain aivan muuta. Viikon aikana ovat pahimmat intoilut jo kadonneet, joten tekstikin voi sisältää aavistuksen vähemmän epämääräisiä superlatiivimyrskyjä, mutta toisaalta, mikään ei ole estänyt minua tarkistamasta Anikin kuvagallerioita kolme kertaa päivässä ja laskemasta päiviä seuraavaan conkertaan naama typerästi virneellä.

Kyseessä oli siis ensimmäinen Traconini ja on pakko myöntää, että mieleen jäi harvinaisen positiivinen kokemus kaikista pienistä töppäilyistä huolimatta. Saavuin Tampereelle jo perjantaina ihan siitäkin syystä, että cossini tarvitsi pienen pieniä paikkauksia ja minä niiden toteuttamiseen toisen henkilön silmiä (ja lopulta kättäkin kun allekirjoittanut jumitti peruukin parissa). Oikeastaan vasta junassa perhoset vatsassa heräsivät ja taisin puhua palpattaa hysteerisesti kokonaisen tunnin siitä, kuinka cosplay-debyytti jännittää ja kuinka kaikki menee kuitenkin päin honkia. 

Noh, lauantai tuli ja lauantai meni. Seura saapui aamulla ja yhdessä aiheutettiin suuri määrä hämmennystä juoksemalla helmat kourissa ja korsetit tiukalla joukkoliikenteen aikataulujen perässä. Meistä otettiin kuvakin lähes tulkoon heti, kun päästiin ulko-ovesta läpi. Tampere-talolla kiirettä oli joka suuntaan, kun seitsemän hengen kasa yritti jakautua jokainen mielekkäimpään suuntaan, mutta samalla pysyä visusti toisiin yhteydessä yhteisten suunnitelmien varalle. Kaikenkirjavana seurueena meitä riitti moneen junaan ja eri sarjojen cossaajat kidnappasivat meitä yksi kerrallaan riveihinsä. Yhden pelottavan normaalisti pukeutuneen miehen ja ilman cossiakin kuolettavan suloisen neidon lisäksi meillä oli ydinporukassa Magi: The Labyrinth of Magic -sarjan Ja'far, Umineko no Naku Koro nista tuttu Shannon, poskien venyttelyä suorastaan kiljuva Hello Kitty sekä uskollisena orjanani toiminut Echo Pandora Heartsista. Positiivista oli se, että oma Lacie-pukuni ei ollutkaan ihan täysi floppi, vaan enemmän kuin muutama kävijä tahtoi jopa kuvata sitä. Itsevarmuus nousi jo puolen päivän tienoilla potenssiin sata.

Ilta huipentui ehdottomasti siihen, kun kolmen - tai neljän, jos yksi käytävältä mukaan kaapattu poloinen lasketaan mukaan - hengen voimin rynnättiin kokeilemaan Susi joukossamme -peliä ihan puhtaasta mielenkiinnosta. No hauskaksihan se osoittautui ja samalla luistimme enemmän kuin ovelasti majapaikalla käynnistyneestä ruuanvalmistuksesta ja sänkyjen kasauksesta. 

Ryhmärämän jämät.

Voitteko te muka katsoa niitä ilman pakottavaa poskienvenytystarvetta, hn? =w=

Sunnuntai puolestaan.. neljän tunnin yöunien jälkeen sängystä ylösraahautuminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, kun tajuntaan iskeytyi ajatus siitä, että meitä on viisi cossaavaa henkilöä ja tasan yksi peili. Vessassa. Itse asiassa en vieläkään oikein käsitä miten me kaikki selvittiin conpaikalle ennen päättäjäisiä täysissä varustuksissa ja osa jo kotimatkaa varten pakanneina. Sunnuntai sisälsi järjettömän määrän perushillumista, ohjelmasta toiseen juoksemista ja aivosolujen kuluttamista. Puhumattakaan paikoista, jotka vaativat ensiaputiimin käsittelyä.

Hienointa kuitenkin varmasti koko päivässä oli Pandora Hearts -sarjasta olevien hahmojen määrä! En ehtinyt törmätä kuin muutamaan, mutta sitäkin ihanampaan tapaukseen ja koko ryhmä saa olla mahdottoman ylpeä itsestään, sillä tämä täällä oli - ja on - onnellinen sarjan saamasta suosiosta ja työstä jota ryhmän eteen oli tehty. Hienoja ihmisiä, hieno sarja~ Myös Tampereen keskustassa hämmästelevät ja ihastelevat ihmiset piristivät päivääni suunnattomasti. Kyllä, sinä bussipysäkillä meille juttelemaan tullut, puhun erityisesti sinusta. Sait hymyn huulille, enkä voi mitenkään kiittää kaikesta varmuudesta, jota annoit sanoillasi!

Tampere-talo paikkana oli conille hieno. Yleisesti ottaen järjestelyt toimivat muutenkin hienosti, eivätkä jonot tai tyhjentyneet vesipisteet lannistaneet menoa juuri ollenkaan, sillä ensimmäistä kertaa minun ei tarvinnut jonottaa tapahtumassa vessaan tai taikoa itseäni ihmisbarrikadien lävitse. Olin positiivisesti myös yllättynyt luentosalien koosta (ja siitä, että vannehameeni mahtui kaikkiin penkkeihin).

Unohtumattomuus syntyi kuitenkin aivan muusta kuin paikasta tai ohjelmasta. Se syntyi muista paikalla olleista ihmisistä. Ihanaa ja sydämellistä väkeä, todella~ Muutama vanha tuttu, muutama täysin uusi ja ihana, mutta kunnia kuuluu silti yhtään vähättelemättä Ihan Kaikille: kuvaajille, kuvattaville, paikallisille, ohjelmanpitäjille, vänkäreille ja järjestäjille, cossaajille, myyjille - Sinulle. Olen varma, että tapahtumasta tulee minulle vielä hieno perinne.

Loppuun vielä kerrottakoot, että allekirjoittanut myöhästyi sunnuntain viimeisestä junasta, mutta fiilikset olivat niin korkealla, että pelkkä kiivi (ja ehkä vähän ihana Echoni~) sai hymyn nousemaan takaisin huulille.

Halipula tyydytetty taas seuraavaan coniin asti~

Jos koristat rivivälejä tai epäilet, että kamerani on sihdannut sinua kohti ja haluat kuvan itsellesi niin laita ihmeessä viestiä niin saat täysin muokkaamattoman version. 

KIITOS VIELÄ KERRAN! ♡

Lacie Baskerville kiittää ja kuittaa~!

Peruukki-intoilua minkä töiltä ehtii

Kun kuuden aikaan aamusta papattaa suu vaahdossa juuri Kiinasta saapuneesta peruukista keski-ikäiselle vanhan liiton maalarimiehelle ja saa vastaukseksi yhden oudoksuvan katseen ja autoradion koventuvan äänenvoimakkuuden, sitä tuntee sisimmässään aika karvasta pettymystä .__. Käytän siis minulle suotuja valtuuksia ja täydennän blogiarkistoani yhdellä turvallisuussyistä piilotettuun sydänsarjatuleen hukkuvalla viestillä.

Tosiaan, maanantaina saapui lähipostiin Lacie-cossini viimeinen puuttuva osa ja tietysti kiirehdin heti työpäivän jälkeen noutamaan sitä. Paketista paljastui repimisen, silpomisen, hampaiden kiristelyn ja lopulta järjen käytön jälkeen aivan täydellinen, sysimusta, metrin mittainen peruukki. Kyseessä on ensimmäinen pitkä tekokuontaloni ja olen jo valmiiksi rukoillut kaikilta olemattomiltakin jumalilta takuttomuutta, sillä minulla ei loppujen lopuksi ole hajuakaan miten tuollaista turjaketta kuuluisi hoitaa. Se on vain niin tajuttoman ihana, edelliset cossini kun ovat kaikki sattuneet olemaan lyhythiuksisia miehiä :D

En oo oikein koskaan hallinnut teinipeilaamista .__.

Olen harjaillut kultapientä ihan transsissa viime päivinä useita tunteja ja pukenutkin sen useaan otteeseen ihan vain ottaakseni kuvia ja voidakseni istua naama näkkärillä huoneen pimeimmässä nurkassa. Peruukki vaatii toki vielä pieniä muutoksia, jotka olen jättänyt myöhemmäksi enemmän laiskuuden kuin osaamattomuuden takia. Mutta onhan tässä Traconiin vielä aikaakin~

Lisäksi on pakko laittaa loppuun kuvakokoelma työpaikkani todellisesta helmestä eli varastosta. Pienet aarteet pelastivat siivousvuorossa olleen päivän >w< 

Traconin cossi: kesä täynnä verta ja naurua

Tracon 2013 tulee näkemään ensimmäisen kokonaan omatekemän cosplay-pukuni ja voin myöntää, että allekirjoittanutta tapahtuma jännittää ihan possuna! Ompelutaitoni ovat loistaneet olemattomuudellaan koko pienen ikäni ajan ja siitä johtuen äitini kääntää edelleen housunlahkeeni ja harsii paitani kasaan. Viime kerran ompelin tosissani ala-asteen pakollisissa rättikäsitöissä patalappua, joten myös taitoni päiväytyvät hamaan menneisyyteen.

Projektin aloittamista ei oikeastaan helpottanut yhtään hahmovalintani: Pandora Hearts -sarjasta tutun Lacien "vanhemman version" mekko. Koko järjetön idea itse asiassa juurtui päähäni jo Desucon Frostbitessa 2013, kun rakas ystäväni ja sarjan suuri fani vihjasi salakavalasti pizzajonossa, että voisin sopia kyseiseen hahmoon. Samainen kurja myös aivopesi minut lukemaan mangan ja miten siinä nyt muuten voisi käydä kuin niin, että ihastun korviani myöten ja laitan lempimangojeni kuninkuussijat uusiksi? Lacie oli alusta asti lempihahmoni, joten vaikeutena oli enää asettaa realistinen tavoite puvun valmistumiselle. Realistisuudesta tavoitteeni Tracon oli naurettavan kaukana, mutta pääasiana näen nyt sen, että puku on vihdoin valmis ja kehtaan jopa vetää sen ylleni. Ja kirjoittaa siitä blogiini, vinkeää~ Henkisenä tukena koko projektini ajan oli rakas serkkuni, joka kirjaimellisesti herätti minut joka aamu ompelukoneen ääreen ja kesti kiroilua ja mautonta läppää enemmän kuin laki sallisi.

Työ starttasi heti kun kesä-Desu oli kuitattu alta pois. Aloitin yksinkertaisesti sillä, että kaivoin kaapista vanhojen Marimekon verhojen lisäksi järkyttävän rumat lakanan rippeet. Köyhänä opiskelijana kun ei ole mitenkään suuri hinku leikkelemään kokeilumielessä kalliita kankaita. Samalla selvitettiin kaavojen toimivuus ja niiden vaatimat korjaukset - tai ainakin luulin niin. Ompelukoneeseen tuli tutustuttua hitusen paremmin ja vähitellen aloin ymmärtämään, että on todellakin mahdollista saada veri roiskumaan ja sormenpäät helläksi liikkumatta keittiön pöydän äärestä yhtään mihinkään. Kaikki tuntui vielä kivalta.

Tarpeeksi paljon töitä tehtyäni ja kauniita hymyjä sponsoreiden suuntaan väläytettyäni sain vihdoin kankaat hankittua Lappeenrannan Eurokankaasta. Kaikkea tuntui olevan kamalan vähän, vaikka kuitin loppusumma väitti jotain ihan muuta. Kaikki alkoi sillä vähiten vaarallisemmalla osuudella: siksakkaamalla 16,5 metrin mittaisen pätkän reunat ja päärmäämällä koko homma siistiksi. Tässä vaiheessa rukoilin jo jotain suurempaa voimaa hakemaan minut pois.

Lopulta kiljahtelin riemusta, kun kello läheni kymmentä illalla ja patteriin ompelukoneen säksätyksen takia koputtelevat naapurit antoivat minulle tarpeeksi tekosyitä painua pehkuihin uneksimaan elämästä ilman cosplayta. Viikko siinä meni, että saatiin helma kasaan, tehtiin yläosa valmiiksi, purettiin se, tehtiin se uudestaan valmiiksi, purettiin se, tehtiin se uud-- Yläosa oli helvetinmoinen riesa kärsivällisyydelleni. Vaikka kaavat olivatkin toimineet unelman lailla lakanaversiossa niin joku meni pieleen nyt kun kyseessä oli se oikea, budjetin jo miljoona kertaa ylittänyt puku. Yläosa oli aivan liian lyhyt, aivan liian iso ja aivan väärän mallinen. Tuhansien yritysten ja avunkyselyiden jälkeen tehtiin toinen lakanaversio suoraan päälleni ja laitettiin sen perusteella kaikki kaavat uusiksi - tällä kertaa paremmin tuloksin, vaikkakin violetti kangas käytettiin kirjaimellisesti viimeistä senttiä myöten loppuun. 

No mutta, vannealushamehan se vielä puuttuikin. Se tilattiin internetistä, sillä äiti, tämä tekniikan amatööri, löysi sivuston, joka pursusi kaikkia kivoja vaihtoehtoja niin halvalla, ettei tullauksista tarvinnut huolehtia ja rahapanos tuntui naurettavalta~ Hajuakaan kyllä enää paikan tai myyjän nimestä, saattoi olla DHGate, saattoi olla olematta, mutta postitusyhtiöstä päätellen Traconissa mekon helmaa ryhdissä pitävä vekotin on laadukas Kiina-ihme. Ensimmäinen kerta kun moisen sain päälleni vetää, mutta ei varmasti viimeinen, niin kivaa tuon kanssa oli pyöriä~ Enkä joutunut edes lyhennyspuuhiin, maailma on viimein varautunut lyhyisiin ihmisiin!

Projektin jäljiltä jäi jumalaton sotku, peruukin odotuksen tuska ja sopivien piilolinssien metsästys. Tällä hetkellä enää toivottavasti postissa oleva peruukkisukka kiristää hermoja ja aiheuttaa mitä-jos-se-ei-tulekaan -paniikkia. Loppu hyvin, kaikki hyvin: Traconissa nähdään Lacie Baskerville, tämän neidin ensimmäinen cosplay~!。ｏ♡

Varokaakin, jos ette tule moikkaamaan D:<

Work in Process. Vielä puuttui pientä viimeistelyä, mutta pakko oli saada puku päälle.