Joulurauhaa ja rakkautta!

Jouluaatto: se päivä kun saa avata lahjoja ja ahmia vatsansa täyteen toistaan parempia jouluruokia~! Kuunnella rauhallisia sävelmiä kynttilöiden valossa ja viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. 

Minulle, kuten myös varmasti monelle muullekin, cosplaykansa on kuin toinen perhe, ja siksi haluan toivottaa Teille Kaikille äärimmäisen hyvää joulun aikaa ja lähettää paljon virtuaalisia haleja. Olette rakkaita, naurakaahan sydämienne kyllyydestä, sillä se pidentää ikää ja teistä en halua päästä koskaan eroon ♥  

 

Oh, so jouluinen~

Oikeus surullisuuteen, kiitos

Moni on viime aikoina ilmaissut ihmetyksensä koskien alituisesti heittelehtiviä mielialojani ja yleistä hiljaisuuttani. Olen kaiken kuuleman perusteella muuttunut, en mitenkään radikaalisti, mutta selvästi sen verran, että se on ollut syytä mainita ääneen. Tässä tulee teille tulitus siitä, miksi minäkään en jaksa aina ja ikuisesti olla se naama näkkärillä hymyilevä heppu jossain nurkassa.

Minua "vaivaa" kolme asiaa: motivaation puute, väsymys ja yksinäisyys.

Aamulla on vaikea herätä ja nousta sängystä painostavaan pimeyteen vain tarpoakseen bussipysäkille loskassa ja luistella jääradaksi muuttuneilla tienvarsilla päätyäkseen kouluun, jota kohtaan joskus noussut innostus tuntuu menetetyltä. Mikään ei oikein suju suunnitelmien mukaan - ei sillä ettenkö edelleen saisi hyviä arvosanoja - vaan kaikki vaatii järkyttäviä ponnisteluita, joista huolimatta näytän kamalta vätykseltä peilikuvan lisäksi myös opettajien ja koulutoverien silmissä. Minulla ei ole parempaakaan tekemistä läksyjen tilalle, mutta en silti saa edes kättä tarttumaan kirjaan ja pänttäämään pientä siivua kerrallaan niin kuin jokainen järkevä opiskelija tekisi. Illat menee istuessa koneella, kuunnellessa musiikkia ja tuijotellessa seinää, kahdeksan aikaan silmäluomet jo painaa, mutta on pakko keksiä jotain typerää vielä - vaikka yksi Pasianssi-erä.

Motivaatiota puuttuu myös harrastuksista: minulla on valtavasti cosplay-ideoita, jotka haluaisin toteuttaa, mutta en saa itseäni aloittamaan edes Angelia. Välillä tuntuu, että peilistä katsoo järkyttävä ihrakasa ja läjä kasaan kursittuja piirteitä, joista mikään ei ole kiva: ei edes kannata yrittää. Minä kärsin ulkonäköpaineista aina ajoittain, mutta olen pirun laiska tekemään niiden suhteen yhtään mitään, sillä kohta on taas parempia päiviä ja peilikuva kauniimpi. Kirjoittaminenkaan ei suju, vaikka Icarusin suunnitelma lojuu valmiina Hivewordissa ja ajatusten solmuissa.

Lisäksi tunnen itseni yksinäiseksi. Kavereistani jokainen asuu suhteellisen kaukana ja näen ihmisiä oikeastaan vaan koulussa. Minä vihaan maailmaa joka toinen päivä, kyllä, ja pidän omasta seurastani, mutta joskus kaipaisin myös sosiaalistumista muutenkin kuin vaihtamalla muutaman sanan tekstarilla tai chattikeskustelussa. Näen ystäviäni, hyvän päivän tuttuja ja muita olioita enää tapahtumissa ja tempauksissa: siis ehkä kerran kuussa ja nekin vähenevät kiireiden tieltä hurjalla vauhdilla. Se on omalla tavallaan masentavaa ja painaa mieltä aina silloin tällöin alaspäin, sillä minä todellakin viihdyn kaikkien seurassa, tuntemattomienkin. Nyt kun Yukiconin lipunmyynti ei onnistunut ihan kaikkien toivomalla tavalla en näe puoliakaan niistä, joita odotin tapaavani. En saa edes ihmisiä kanssani katsomaan elokuvia, en edes säälistä.

Ja kaikki tämä ei edes oikeastaan haittaa minua hirveästi. Mieleni kulma laahaa ehkä hieman maassa ja kerää roskia mukaansa, mutta en ole masentunut. Vain hieman allapäin ja suivaantunut monelle siitä, että joskus tuntuu ettei minulla ole oikeutta olla surullinen. Saan nauraa, hymyillä, olla energinen ja vihainen - mutta en allapäin, se aiheuttaa kiusaantuneita hiljaisuuksia. Pitää olla tsemppaamassa muita ja löytämässä niitä hienoja sanoja. Se on kivaa ja teen sitä ihan mielelläni, mutta tahtoisin myös pystyä sanomaan itse rehellisesti miltä tuntuu - milloin olen surullinen - ilman, että se aiheuttaa muissa vaan hiljaisuutta ja pelottavaa pois päin tuijotusta. Ja nyt olen allapäin ja väsynyt. En tahdo kuulla "mikä sinua vaivaa?" -tiuskaisuja, koska yritän vain pitää pahan oloni poissa muista: en halua riitaa. Olen hetken hiljaa ja kun tuntuu paremmalta, olen takaisin oma itseni, mutta kaikille se ei käy ja ajatuksena se tuntuu tylsältä. Kuin minulla ei olisi oikeutta olla surullinen.

Cosplayrintamalta tulossa uusia uutisia lähiaikoina, ihan näin by the way kaiken valituksen keskeltä~ Pitäkäähän korvat höröllä ja blogi seurannassa, on hienoa nähdä teitä noinkin monta stalkkeripalkissa! ♥

Hiljaiselon paikkailua ja marraskuun kiireitä

Early Summer Rain on kovaa vauhtia kokemassa samaa kohtaloa kuin aloittamani projektit yleensäkin: se on kuolemassa muiden kiireiden alle. Lupasin kuitenkin itselleni repiä vähän enemmän aikaa kirjoitellakseni edes jotain pientä, sillä cosplayn parissa pyöriminen ei suinkaan jäänyt viimeisimpään Lacie-photoshoottiin.

Halloween tuli ja meni, haudat revittiin auki, taivaankannella nähtiin leijailemassa mitä karmivimpia henkiä ja pimeän metsän puunrungoistakin kaikui tuskaisesti kuolevien kauhunhuudot mitä viehättävimmin. Ja niin valmistui myös OC-hahmon puku, josta aikaisemmassa postauksessa kirjoittelinkin ja kävimme kuvaamassa sitä Echon eli Paulan kanssa pari viikkoa itse haamujen juhlan jälkeen. 

   Tältä sen piti näyttää...                                              ... mutta tältä se näytti.

Mukana oli myös William, Paulan upea piraatti (tarkkasilmäiset huomaa, että se piru on ryöstänyt Shotaron! D:<)

"William, take a picture!"

  

Alkuperäinen tarkoitukseni oli näyttää tarpeeksi viehättävältä päästäkseni miesten kaulojen läheisyyteen, mutta puuhun kiipeäminen aiheutti Sisko Sikiö -syndrooman.

Uskokaa, kun sanon, että säikäytettiin ainakin yksi mummeli~

Kameran temppuilu (ja allekirjoittaneen kiipeilytaidot)

aiheutti yhden taiteellisemman otoksen. 

Marraskuun puolessa välissä vanhenin, mutta minkäänlaista ulkonäöllistä arvokkuutta tai viisautta en vieläkään saanut. Muutama ryppy sinne tänne ja entistä tyhjemmältä tuntuva pää.

Käväistiin Paulan kanssa myös Imatran Filmfestissä: kauhuleffoja koko pitkä yö ja mässyä enemmän kuin laki sallii. Olin positiivisesti vakuuttunut jokaisesta teoksesta; en nukkunut viikkoon.

Tuo ämpäri oli täytetty popcornilla,
eikä puolet herkuista edes mahtunut kuvaan.
Tyyli by Valvottu Yö.

Lisäksi marraskuuta tähditti osaltani myös National Novel Writing Month eli tuttavallisemmin NaNoWriMo tai nano. Tarkoituksenani oli kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanaa siitä, miten jumalat hylkäävät maailman ja jättävät yhden kaltaisistaan maan pinnalle kärsimään ikuista tuomiota ja katsomaan ihmiskunnan tuhoa. Sen sijaan romaanistani kuoriutui uskonnollisen koulukunnan kapinallisen, mutta kiistämättä taitavimman, oppilaan taistelu yhteiskunnan normeja vastaan. Moraalista liiba laabaa, hieman menetettyjä rakkauksia ja kriittisyyttä kaikkea - ja kaikkia - kohtaan. 

 Maailmaan myös kummallisesti syntyi lokakuun puolessa välissä Iron Fists of Tekken -cosplayryhmä, jonka tarkoituksena on rakentaa Suomen eeppisin taisteluryhmä - eeppisimmästä pelisarjasta. Kaikki ovat muuten tervetulleita mukaan (tämä ei ole piilomainontaa, vaan suoranaista kinuamista). Itselläni nousi ryhmän myötä tärkeimmäksi cosplay-haasteeksi Angel, jota alunperin suunnittelin vasta vuodelle 2015. Kaikki apu on tervetullutta, etenkin siipien ja korujen osalta *newbie*. 

Nyt odottelen joulua ja tulevia cosplaytanssiaisia. Herran jumala tuli hieman fiini olo, kun kutsu tipahti sisälle postiluukusta! owo Pääkaupunkiseudulla taidetaan todella pistää juhlavasti jalalla koreasti, joten taidan laittaa asuni harkintaan (oli siis tarkoituksena uusiokäyttää Halloweenpukuani). Miten te aiotte näyttää naamaanne?

Lacie talvehtimaan ja uudet puvut kehiin: cossisuunnitelmia

Aloittelin tänään uutta projektiani, joka sekin ylitti budjetin jo kangaskaupassa. Kyseessä on Halloween-pippaloihin suunnittelemani OC-hahmon puku, jolla voisin myös mennä läpi muutaman ihmeellisen tapahtuman ja onnistuessaan myös osallistua Traconin Missimittariin (tästä ideasta kiitos ihan myyjälle~). Referenssikuvaa minulla ei valitettavasti ole teille jaettavaksi, mutta voin ylpeänä kertoa, etten ole vieläkään rikkonut värikoodiani cossien suhteen: hahmon viitasta löytyy mustaa, violettia ja helmenharmaata - aivan niin kuin Laciesta ja Shotarostakin! Olen yllättävän luottavaisin mielin ja lupaan laittaa kuviakin, kun projekti on edennyt pidemmälle kuin kaavojen leikkuuseen.

Hienointa kuitenkin kuluneessa syysloman alussa on se, että Echo matkasi pitkästä aikaa luokseni itärajan turvalliseen tuntumaan ja pystyimme viettämään yhdessä aikaa kokonaisen viikonlopun edestä. Ajeltiin koko pieni Imatra-niminen kylä ympäri, nautittiin kiinalaista, pyörittiin kaupoissa ja laulettiin Singstaria, mutta puhuttiin myös cosplaysta ja pelottavan nopeasti lähestyvästä National Novel Writing Monthista, johon ainakin allekirjoittanut on osallistumassa. Jossain vaiheessa jommallakummalla sytytti, että mehän voitaisiin samankokoisina vaihtaa Pandora Hearts -asujamme - ja siitä se ajatus sitten lähti~!

Meillä ei ole hirveän suurta kokoeroa vartaloissamme, mitä nyt Echolla on isommat rinnat ja minulla kapeampi vyötärö ja pienemmät jalat. Kaikki kuitenkin mahtui ja pysyi päällä ainakin jotenkuten ja harkittiinkin, että voitaisiin tarpeen tullen hyödyntää toistemme asuja coneissa.

Kertokaahan, kumpi on parempi Echo ja kumpi parempi Lacie? Selvennykseksi kerrottakoot, että allekirjoittanut poseeraa molemmissa kuvissa oikealla.

Lauantaina päädyttiin myös Kerimäen kirkolle kuvaamaan muutamia kuvia puvuistamme samalla kun käytiin laittamassa kesämökki talviteloille. Harkitsen vakavissani Lacien lukitsemista kaappiin talven ajaksi, sillä kymmenen minuuttia ulkona sai raajat tunnottomiksi ja koko kuvaussession jälkeen syväjäätymisestä oli suhteellisen vahva epäily. Mutta toisaalta tuskan takaa löytyi jopa muutama mielestäni oikein onnistunut kuvakin~

Lisäksi pohdittiin tulevia projektiamme ja niiden realistista aikataulutusta. Saatiin monia ihan potentiaalisiakin ideoita toteutettavaksi parina, ryhmässä ja erikseen, mutta tyydyn listaamaan tähän ainoastaan omani ettei tämä postaus vie koko Bloggerin sivutilaa. Todennäköisesti puoletkaan seuraavista ei toteudu ainakaan aikataulussaan erinäisistä syistä, kuten rahanpuutteesta tai motivaation puutteesta johtuen, mutta lupasin vähän valottaa ajatuksenjuoksuani, joten here you go~

Angel - Tekken Tag Tournament 2

Haaveilen, että voisin toteuttaa Angelin viimeistään vuoden 2015 Traconiin, mielellään vielä ryhmään. Kyseessä on kuitenkin opiskelijabudjetille suhteellisen kallis projekti ja hahmon ollessa niin upea, tahdon panostaa siihen kunnolla aikaa ja innostustani, joten en kiirehdi aikataulun kanssa. Lisäksi minulta jää erityisesti ensi vuodelta paljon tapahtumia ylioppilaskirjoitusten takia välistä. Meille kaksoistutkintolaisille kun ei pahemmin lukulomaa suoda ja olen luvannut itselleni panostaa tällä kertaa kouluun ihan toden teolla. Jos jollain on edes pientä kipinää Deviliksi niin tervetuloa kimppaan, lupaan rakastaa sinua loppuelämäni~

White Rabbit - Alice in the Wonderland

Kanius iskee ja todennäköisesti heti ensi vuoden coneihin: tavoitteena siis kesä 2014. Kaveriporukkani on suunnitellut ilmeisesti jo suhteellisen pitkään ryhmää Alice in the Wonderlandista, sillä periaatteella, että jokainen esittää oman tulkintansa hahmoista. Valitettavasti minua mukaan pyydäettäessä oikeastaan ainut itseäni houkutteleva hahmo, eli kelloon addiktoitunut valkoinen kani, oli varattu jo toiselle cossaajalle. Ajatus kuitenkin jäi muhimaan päähäni inhottavan pinttyneenä ja päätin hetken harkinnan jälkeen ottaa sen toteutettavien listalle huolimatta siitä, että ryhmään ei tarvita kahta samaa pukua. Minut siis todennäköisesti löytää ihan yksinäisenä vaeltajana ja jonkinlaisena piirros- ja elokuvaversion sekoituksena. Tahdon nimittäin housut.

Lady Musketeer

Echon kanssa ollaan jo pitkään haaveiltu suuresta muskettisoturiryhmästä ja jos sellainen joskus jostain kasaan saadaan (tavoitteena kesä 2014) niin ehdottomasti teen oman naisellisen versioni muskettisotureista! Nahkaista korsettia, saappaita, isoa hattua ja paljon 1600-luvun tyyliä. Miekkaa unohtamatta.

Yamuraiha - Magi: The Labyrinth of Magic

Ihastun koko ajan enemmän Magiin ja uuden kauden alettua olen virnuillut typerästi jokaiselle siihen liittyvälle cossi-idealle. Yamuraiha on ollut niistä kaikista ylivoimaisin, sillä mieshahmoihin bindaaminen ei todistetusti ole minun juttuni ja neidin puvussa on tarpeeksi haastetta erityisesti asusteiden ja proppien osalta. Jollekin kesälle tämä olisi tarkoitus saada valmiiksi, mutta mitään tarkkaa tapahtumaa en ole osannut sanoa, enkä osaa vieläkään. Koska kyseessä on avonaisuutensa takia kovin kausiluontoinen asu, tuntuu, että Yamuraiha tippuu koko ajan väliin ja aiheuttaa siirtelyä suuntaan ja toiseen muiden suunnitelmien suhteen. Kuitenkin yhtenä erittäin houkuttelevana projektina.

Rouna - Shining Hearts

Rouna sijoittuu todennäköisesti vasta vuodelle 2015 - mahdollisesti jopa myöhemmäksi. Noin kolme kuukautta sitten minulla oli järkyttävä halu toteuttaa kyseinen puku, mutta nyt innostus on selvästi laantunut ja olen sijoittanut kaikki uudet ideat neidin edelle. Silti se olisi ihan toteutettavan arvoinen projekti, joten en ole pyyhkinyt sitä kokonaan pois listalta.

Tiedän, että muutama ainakin lukee tätä blogia, joten ilmiantakaa nyt itsenne: kertokaa teidän cossisuunnitelmistanne tuleville vuosille, arvostelkaa omiani tai sanokaa ainakin hei~!

Fanfest ja con-vuoden loppu

Okei. Fanfest tuli ja meni, minä olin paikalla. Kyseessä oli kieltämättä äärimmäisen hyvä tapahtuma. Kirjoitan pikaisen katsauksen omista menoista ja meiningeistämme, mutta annan kuvien hehkuttaa enemmän.

© Kyuu Eturautti, Creative Commons Zero

Lauantaina saavuttiin Paasitornille pienten mutkien kautta. Eksyiltiin raitiovaunupysäkiltä ihan väärään suuntaan, mutta törmättiin onnekkaasti muutamaan ulkonäöllään huomiota tavallisen kansan joukossa herättäneeseen olentoon, joiden kanssa jatkettiin sitten perille asti, vaikka taidettiin olla ihan yhtä kujalla sijainnistamme kaikki. Kiiruhdettiin pyörähtämässä Severus Kalkaros -luennolla, mutta lähdettiin aika nopeasti vaihtamaan vaatteita, sillä cossaaminen kutkutti jalkapohjissa asti. Meillä meni ihan laittoman kauan pukuhuoneessa (joka muuten oli tyhjä melkein koko ajan o__o), mutta päästiin sitten virtaamaan oudon näköisenä ties mihin suuntaan. Alkupäivä meillä menikin aika pitkälti upeiden tilojen kartoittamiseen, sillä ohjelmalehtisen kartta oli jätetty unholaan. STT ja Yle olivat heti kimpussa :D 

Salkkaripaneeli oli loistava, samoin crossplay-luento. Ja ihmiset. Narikkakin toimi moitteettomasti.

Coffee Housessa kofeiinitarpeitamme tyydyttäessämme sai hymyn huulille pieni tyttö, joka hetken aikaa pyöri pöytämme ympärillä ja juoksi sitten äidilleen kertomaan, että "tuon on ihan pakko olla oikea prinsessa!" =w=

Sunnuntaina keskityttiin sitten enemmän cosplayihin ja laitettiin kamppeet päälle jo majapaikassamme Keravalla, jonne matkaaminen edellisenä iltana oli ollut kovinkin huvittavaa lauantaisten junamatkustajien suhteellisesta promillemäärästä johtuen. Vaikka aamun ensimmäinen luento oli peruttu, pyörittiin me iloisesti ympäri Paasitornia koko päivä, käytiin kahvilla, kulutettiin aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen niin ihmisten kuin olentojenkin kanssa, bongailtiin upeita cosseja ja kuvattiin omiamme.

Echosta sai ihan tajuttoman kauniita kuvia ;w;

Laciesta taas ei niinkään. Kuvat puvun osalta jäivät muutenkin hyvin vähäisiksi :c

Fanfest oli kaikin puolin tapahtuma, josta jäi hyvä maku suuhun. Conmasennus tosin iski kahta kauheampana, kun tajusin, että seuraavan kerran kaikkia valloittavia persoonia näkee vasta ensi vuonna.

Tämä neiti kiittää tästä convuodesta ja toivoo tulevasta vähintäänkin yhtä mahtavaa~

Note to self: älä värvää kuvaajaksi ketään kenellä on isot röyhelöhihat.

Täydellinen elämä

Keskiviikot on kaikkea kummaa ja kaunista täynnä. Viimeinen päivä töissä ja kotiin tullessa Fanfestin ranneke postilaatikossa odottamassa. Huomenna vapaapäivä. Tuntuu itse asiassa aika hyvältä.

Tosiaan, Fanfest lähestyy huimaa vauhtia, enkä vieläkään oikein käsitä, että pääsen taas näin pian conittamaan~ Matkaseuraksi on lupautunut edelleen uskollinen Echoni ja majoitus pummitaan törkeästi toista kertaa peräkkäin lähiseudulla asuvalta serkultamme. Suunnitelma siis suorastaan pursuaa täydellisyyttä ja siihen kun vielä lisätään Lacie, tavallista halvemmat junaliput ja lempikaupunkini Helsinki niin en malta enää odottaa !

Koeviikkoni päättyi maanantaina kahteen tenttiin ja tänään hyvästelin viidessä viikossa hurjan rakkaaksi kehittyneen maalausliikkeen ja sen työmiehet. Ovella kolkutteleva viikonloppu lupailee myös siis irtiottoa kuudelta lähtevästä kyydistä, hulluista työmaista, aivolohkoista, anterogradisista amnesioista ja englannin kielioppisäännöistä. En oikein tiedä mitä odotan ohjelmalta tai odotanko oikeastaan yhtään mitään, mutta on varmasti hauskaa kokea ja nähdä tällainenkin tapahtuma, vaikka puheohjelmissa ei välttämättä tule juostua yhtä ahkeraan kuin tavallisesti. Ehdottomasti suurin dilemma on kuitenkin päällekkäin sattuvat Salkkari-luento ja cosplaykisa. En ehkä selviä, sillä haluan molempiin niin kovasti, että pakko tässä on ajautua jakomielitautiseksi. Tai ainakin jakotautiseksi.

Tulee ikävä hienoja hetkiä ja ihmisiä ;_; Ja metallimaaleja~

 Lisäksi on pakko hehkuttaa, että minut on kutsuttu Halloween-juhliin, joissa teeman mukaan pukeutuminen on pakollista. Oi voi, voitte jo arvata, että visioiden määrä on jo huikea~! :DD Myös lista tulevista cosplay-puvuista on kasvanut viime aikoina aika huomattavasti, ja voi olla, että erehdyn paljastamaan jotain lähiaikoina kunhan saan itseni puhuttua ympäri viimeistä piirua myöten.

Tracon 8 takana päin: kuulumisten aika

Varoitus: Tämä blogipostaus sisältää täysin irrationaalista tekstiä, toistoa, ylenpalttista kiittelyä ja paljon kuvia.

Erinäiset tahot ovat vinkuneet kokonaisen viikon Traconista kertovaa kirjoitusta, ja tänään päätin vihdoin antaa periksi ihan pelkästään sen takia, että minun pitäisi parasta aikaa olla tekemässä jotain aivan muuta. Viikon aikana ovat pahimmat intoilut jo kadonneet, joten tekstikin voi sisältää aavistuksen vähemmän epämääräisiä superlatiivimyrskyjä, mutta toisaalta, mikään ei ole estänyt minua tarkistamasta Anikin kuvagallerioita kolme kertaa päivässä ja laskemasta päiviä seuraavaan conkertaan naama typerästi virneellä.

Kyseessä oli siis ensimmäinen Traconini ja on pakko myöntää, että mieleen jäi harvinaisen positiivinen kokemus kaikista pienistä töppäilyistä huolimatta. Saavuin Tampereelle jo perjantaina ihan siitäkin syystä, että cossini tarvitsi pienen pieniä paikkauksia ja minä niiden toteuttamiseen toisen henkilön silmiä (ja lopulta kättäkin kun allekirjoittanut jumitti peruukin parissa). Oikeastaan vasta junassa perhoset vatsassa heräsivät ja taisin puhua palpattaa hysteerisesti kokonaisen tunnin siitä, kuinka cosplay-debyytti jännittää ja kuinka kaikki menee kuitenkin päin honkia. 

Noh, lauantai tuli ja lauantai meni. Seura saapui aamulla ja yhdessä aiheutettiin suuri määrä hämmennystä juoksemalla helmat kourissa ja korsetit tiukalla joukkoliikenteen aikataulujen perässä. Meistä otettiin kuvakin lähes tulkoon heti, kun päästiin ulko-ovesta läpi. Tampere-talolla kiirettä oli joka suuntaan, kun seitsemän hengen kasa yritti jakautua jokainen mielekkäimpään suuntaan, mutta samalla pysyä visusti toisiin yhteydessä yhteisten suunnitelmien varalle. Kaikenkirjavana seurueena meitä riitti moneen junaan ja eri sarjojen cossaajat kidnappasivat meitä yksi kerrallaan riveihinsä. Yhden pelottavan normaalisti pukeutuneen miehen ja ilman cossiakin kuolettavan suloisen neidon lisäksi meillä oli ydinporukassa Magi: The Labyrinth of Magic -sarjan Ja'far, Umineko no Naku Koro nista tuttu Shannon, poskien venyttelyä suorastaan kiljuva Hello Kitty sekä uskollisena orjanani toiminut Echo Pandora Heartsista. Positiivista oli se, että oma Lacie-pukuni ei ollutkaan ihan täysi floppi, vaan enemmän kuin muutama kävijä tahtoi jopa kuvata sitä. Itsevarmuus nousi jo puolen päivän tienoilla potenssiin sata.

Ilta huipentui ehdottomasti siihen, kun kolmen - tai neljän, jos yksi käytävältä mukaan kaapattu poloinen lasketaan mukaan - hengen voimin rynnättiin kokeilemaan Susi joukossamme -peliä ihan puhtaasta mielenkiinnosta. No hauskaksihan se osoittautui ja samalla luistimme enemmän kuin ovelasti majapaikalla käynnistyneestä ruuanvalmistuksesta ja sänkyjen kasauksesta. 

Ryhmärämän jämät.

Voitteko te muka katsoa niitä ilman pakottavaa poskienvenytystarvetta, hn? =w=

Sunnuntai puolestaan.. neljän tunnin yöunien jälkeen sängystä ylösraahautuminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, kun tajuntaan iskeytyi ajatus siitä, että meitä on viisi cossaavaa henkilöä ja tasan yksi peili. Vessassa. Itse asiassa en vieläkään oikein käsitä miten me kaikki selvittiin conpaikalle ennen päättäjäisiä täysissä varustuksissa ja osa jo kotimatkaa varten pakanneina. Sunnuntai sisälsi järjettömän määrän perushillumista, ohjelmasta toiseen juoksemista ja aivosolujen kuluttamista. Puhumattakaan paikoista, jotka vaativat ensiaputiimin käsittelyä.

Hienointa kuitenkin varmasti koko päivässä oli Pandora Hearts -sarjasta olevien hahmojen määrä! En ehtinyt törmätä kuin muutamaan, mutta sitäkin ihanampaan tapaukseen ja koko ryhmä saa olla mahdottoman ylpeä itsestään, sillä tämä täällä oli - ja on - onnellinen sarjan saamasta suosiosta ja työstä jota ryhmän eteen oli tehty. Hienoja ihmisiä, hieno sarja~ Myös Tampereen keskustassa hämmästelevät ja ihastelevat ihmiset piristivät päivääni suunnattomasti. Kyllä, sinä bussipysäkillä meille juttelemaan tullut, puhun erityisesti sinusta. Sait hymyn huulille, enkä voi mitenkään kiittää kaikesta varmuudesta, jota annoit sanoillasi!

Tampere-talo paikkana oli conille hieno. Yleisesti ottaen järjestelyt toimivat muutenkin hienosti, eivätkä jonot tai tyhjentyneet vesipisteet lannistaneet menoa juuri ollenkaan, sillä ensimmäistä kertaa minun ei tarvinnut jonottaa tapahtumassa vessaan tai taikoa itseäni ihmisbarrikadien lävitse. Olin positiivisesti myös yllättynyt luentosalien koosta (ja siitä, että vannehameeni mahtui kaikkiin penkkeihin).

Unohtumattomuus syntyi kuitenkin aivan muusta kuin paikasta tai ohjelmasta. Se syntyi muista paikalla olleista ihmisistä. Ihanaa ja sydämellistä väkeä, todella~ Muutama vanha tuttu, muutama täysin uusi ja ihana, mutta kunnia kuuluu silti yhtään vähättelemättä Ihan Kaikille: kuvaajille, kuvattaville, paikallisille, ohjelmanpitäjille, vänkäreille ja järjestäjille, cossaajille, myyjille - Sinulle. Olen varma, että tapahtumasta tulee minulle vielä hieno perinne.

Loppuun vielä kerrottakoot, että allekirjoittanut myöhästyi sunnuntain viimeisestä junasta, mutta fiilikset olivat niin korkealla, että pelkkä kiivi (ja ehkä vähän ihana Echoni~) sai hymyn nousemaan takaisin huulille.

Halipula tyydytetty taas seuraavaan coniin asti~

Jos koristat rivivälejä tai epäilet, että kamerani on sihdannut sinua kohti ja haluat kuvan itsellesi niin laita ihmeessä viestiä niin saat täysin muokkaamattoman version. 

KIITOS VIELÄ KERRAN! ♡

Lacie Baskerville kiittää ja kuittaa~!

Peruukki-intoilua minkä töiltä ehtii

Kun kuuden aikaan aamusta papattaa suu vaahdossa juuri Kiinasta saapuneesta peruukista keski-ikäiselle vanhan liiton maalarimiehelle ja saa vastaukseksi yhden oudoksuvan katseen ja autoradion koventuvan äänenvoimakkuuden, sitä tuntee sisimmässään aika karvasta pettymystä .__. Käytän siis minulle suotuja valtuuksia ja täydennän blogiarkistoani yhdellä turvallisuussyistä piilotettuun sydänsarjatuleen hukkuvalla viestillä.

Tosiaan, maanantaina saapui lähipostiin Lacie-cossini viimeinen puuttuva osa ja tietysti kiirehdin heti työpäivän jälkeen noutamaan sitä. Paketista paljastui repimisen, silpomisen, hampaiden kiristelyn ja lopulta järjen käytön jälkeen aivan täydellinen, sysimusta, metrin mittainen peruukki. Kyseessä on ensimmäinen pitkä tekokuontaloni ja olen jo valmiiksi rukoillut kaikilta olemattomiltakin jumalilta takuttomuutta, sillä minulla ei loppujen lopuksi ole hajuakaan miten tuollaista turjaketta kuuluisi hoitaa. Se on vain niin tajuttoman ihana, edelliset cossini kun ovat kaikki sattuneet olemaan lyhythiuksisia miehiä :D

En oo oikein koskaan hallinnut teinipeilaamista .__.

Olen harjaillut kultapientä ihan transsissa viime päivinä useita tunteja ja pukenutkin sen useaan otteeseen ihan vain ottaakseni kuvia ja voidakseni istua naama näkkärillä huoneen pimeimmässä nurkassa. Peruukki vaatii toki vielä pieniä muutoksia, jotka olen jättänyt myöhemmäksi enemmän laiskuuden kuin osaamattomuuden takia. Mutta onhan tässä Traconiin vielä aikaakin~

Lisäksi on pakko laittaa loppuun kuvakokoelma työpaikkani todellisesta helmestä eli varastosta. Pienet aarteet pelastivat siivousvuorossa olleen päivän >w< 

Traconin cossi: kesä täynnä verta ja naurua

Tracon 2013 tulee näkemään ensimmäisen kokonaan omatekemän cosplay-pukuni ja voin myöntää, että allekirjoittanutta tapahtuma jännittää ihan possuna! Ompelutaitoni ovat loistaneet olemattomuudellaan koko pienen ikäni ajan ja siitä johtuen äitini kääntää edelleen housunlahkeeni ja harsii paitani kasaan. Viime kerran ompelin tosissani ala-asteen pakollisissa rättikäsitöissä patalappua, joten myös taitoni päiväytyvät hamaan menneisyyteen.

Projektin aloittamista ei oikeastaan helpottanut yhtään hahmovalintani: Pandora Hearts -sarjasta tutun Lacien "vanhemman version" mekko. Koko järjetön idea itse asiassa juurtui päähäni jo Desucon Frostbitessa 2013, kun rakas ystäväni ja sarjan suuri fani vihjasi salakavalasti pizzajonossa, että voisin sopia kyseiseen hahmoon. Samainen kurja myös aivopesi minut lukemaan mangan ja miten siinä nyt muuten voisi käydä kuin niin, että ihastun korviani myöten ja laitan lempimangojeni kuninkuussijat uusiksi? Lacie oli alusta asti lempihahmoni, joten vaikeutena oli enää asettaa realistinen tavoite puvun valmistumiselle. Realistisuudesta tavoitteeni Tracon oli naurettavan kaukana, mutta pääasiana näen nyt sen, että puku on vihdoin valmis ja kehtaan jopa vetää sen ylleni. Ja kirjoittaa siitä blogiini, vinkeää~ Henkisenä tukena koko projektini ajan oli rakas serkkuni, joka kirjaimellisesti herätti minut joka aamu ompelukoneen ääreen ja kesti kiroilua ja mautonta läppää enemmän kuin laki sallisi.

Työ starttasi heti kun kesä-Desu oli kuitattu alta pois. Aloitin yksinkertaisesti sillä, että kaivoin kaapista vanhojen Marimekon verhojen lisäksi järkyttävän rumat lakanan rippeet. Köyhänä opiskelijana kun ei ole mitenkään suuri hinku leikkelemään kokeilumielessä kalliita kankaita. Samalla selvitettiin kaavojen toimivuus ja niiden vaatimat korjaukset - tai ainakin luulin niin. Ompelukoneeseen tuli tutustuttua hitusen paremmin ja vähitellen aloin ymmärtämään, että on todellakin mahdollista saada veri roiskumaan ja sormenpäät helläksi liikkumatta keittiön pöydän äärestä yhtään mihinkään. Kaikki tuntui vielä kivalta.

Tarpeeksi paljon töitä tehtyäni ja kauniita hymyjä sponsoreiden suuntaan väläytettyäni sain vihdoin kankaat hankittua Lappeenrannan Eurokankaasta. Kaikkea tuntui olevan kamalan vähän, vaikka kuitin loppusumma väitti jotain ihan muuta. Kaikki alkoi sillä vähiten vaarallisemmalla osuudella: siksakkaamalla 16,5 metrin mittaisen pätkän reunat ja päärmäämällä koko homma siistiksi. Tässä vaiheessa rukoilin jo jotain suurempaa voimaa hakemaan minut pois.

Lopulta kiljahtelin riemusta, kun kello läheni kymmentä illalla ja patteriin ompelukoneen säksätyksen takia koputtelevat naapurit antoivat minulle tarpeeksi tekosyitä painua pehkuihin uneksimaan elämästä ilman cosplayta. Viikko siinä meni, että saatiin helma kasaan, tehtiin yläosa valmiiksi, purettiin se, tehtiin se uudestaan valmiiksi, purettiin se, tehtiin se uud-- Yläosa oli helvetinmoinen riesa kärsivällisyydelleni. Vaikka kaavat olivatkin toimineet unelman lailla lakanaversiossa niin joku meni pieleen nyt kun kyseessä oli se oikea, budjetin jo miljoona kertaa ylittänyt puku. Yläosa oli aivan liian lyhyt, aivan liian iso ja aivan väärän mallinen. Tuhansien yritysten ja avunkyselyiden jälkeen tehtiin toinen lakanaversio suoraan päälleni ja laitettiin sen perusteella kaikki kaavat uusiksi - tällä kertaa paremmin tuloksin, vaikkakin violetti kangas käytettiin kirjaimellisesti viimeistä senttiä myöten loppuun. 

No mutta, vannealushamehan se vielä puuttuikin. Se tilattiin internetistä, sillä äiti, tämä tekniikan amatööri, löysi sivuston, joka pursusi kaikkia kivoja vaihtoehtoja niin halvalla, ettei tullauksista tarvinnut huolehtia ja rahapanos tuntui naurettavalta~ Hajuakaan kyllä enää paikan tai myyjän nimestä, saattoi olla DHGate, saattoi olla olematta, mutta postitusyhtiöstä päätellen Traconissa mekon helmaa ryhdissä pitävä vekotin on laadukas Kiina-ihme. Ensimmäinen kerta kun moisen sain päälleni vetää, mutta ei varmasti viimeinen, niin kivaa tuon kanssa oli pyöriä~ Enkä joutunut edes lyhennyspuuhiin, maailma on viimein varautunut lyhyisiin ihmisiin!

Projektin jäljiltä jäi jumalaton sotku, peruukin odotuksen tuska ja sopivien piilolinssien metsästys. Tällä hetkellä enää toivottavasti postissa oleva peruukkisukka kiristää hermoja ja aiheuttaa mitä-jos-se-ei-tulekaan -paniikkia. Loppu hyvin, kaikki hyvin: Traconissa nähdään Lacie Baskerville, tämän neidin ensimmäinen cosplay~!。ｏ♡

Varokaakin, jos ette tule moikkaamaan D:<

Work in Process. Vielä puuttui pientä viimeistelyä, mutta pakko oli saada puku päälle.