maanantai 14. lokakuuta 2013

Lacie talvehtimaan ja uudet puvut kehiin: cossisuunnitelmia

Aloittelin tänään uutta projektiani, joka sekin ylitti budjetin jo kangaskaupassa. Kyseessä on Halloween-pippaloihin suunnittelemani OC-hahmon puku, jolla voisin myös mennä läpi muutaman ihmeellisen tapahtuman ja onnistuessaan myös osallistua Traconin Missimittariin (tästä ideasta kiitos ihan myyjälle~). Referenssikuvaa minulla ei valitettavasti ole teille jaettavaksi, mutta voin ylpeänä kertoa, etten ole vieläkään rikkonut värikoodiani cossien suhteen: hahmon viitasta löytyy mustaa, violettia ja helmenharmaata - aivan niin kuin Laciesta ja Shotarostakin! Olen yllättävän luottavaisin mielin ja lupaan laittaa kuviakin, kun projekti on edennyt pidemmälle kuin kaavojen leikkuuseen.

Hienointa kuitenkin kuluneessa syysloman alussa on se, että Echo matkasi pitkästä aikaa luokseni itärajan turvalliseen tuntumaan ja pystyimme viettämään yhdessä aikaa kokonaisen viikonlopun edestä. Ajeltiin koko pieni Imatra-niminen kylä ympäri, nautittiin kiinalaista, pyörittiin kaupoissa ja laulettiin Singstaria, mutta puhuttiin myös cosplaysta ja pelottavan nopeasti lähestyvästä National Novel Writing Monthista, johon ainakin allekirjoittanut on osallistumassa. Jossain vaiheessa jommallakummalla sytytti, että mehän voitaisiin samankokoisina vaihtaa Pandora Hearts -asujamme - ja siitä se ajatus sitten lähti~!


Meillä ei ole hirveän suurta kokoeroa vartaloissamme, mitä nyt Echolla on isommat rinnat ja minulla kapeampi vyötärö ja pienemmät jalat. Kaikki kuitenkin mahtui ja pysyi päällä ainakin jotenkuten ja harkittiinkin, että voitaisiin tarpeen tullen hyödyntää toistemme asuja coneissa.


Kertokaahan, kumpi on parempi Echo ja kumpi parempi Lacie? Selvennykseksi kerrottakoot, että allekirjoittanut poseeraa molemmissa kuvissa oikealla.

Lauantaina päädyttiin myös Kerimäen kirkolle kuvaamaan muutamia kuvia puvuistamme samalla kun käytiin laittamassa kesämökki talviteloille. Harkitsen vakavissani Lacien lukitsemista kaappiin talven ajaksi, sillä kymmenen minuuttia ulkona sai raajat tunnottomiksi ja koko kuvaussession jälkeen syväjäätymisestä oli suhteellisen vahva epäily. Mutta toisaalta tuskan takaa löytyi jopa muutama mielestäni oikein onnistunut kuvakin~


Lisäksi pohdittiin tulevia projektiamme ja niiden realistista aikataulutusta. Saatiin monia ihan potentiaalisiakin ideoita toteutettavaksi parina, ryhmässä ja erikseen, mutta tyydyn listaamaan tähän ainoastaan omani ettei tämä postaus vie koko Bloggerin sivutilaa. Todennäköisesti puoletkaan seuraavista ei toteudu ainakaan aikataulussaan erinäisistä syistä, kuten rahanpuutteesta tai motivaation puutteesta johtuen, mutta lupasin vähän valottaa ajatuksenjuoksuani, joten here you go~

Angel - Tekken Tag Tournament 2
Haaveilen, että voisin toteuttaa Angelin viimeistään vuoden 2015 Traconiin, mielellään vielä ryhmään. Kyseessä on kuitenkin opiskelijabudjetille suhteellisen kallis projekti ja hahmon ollessa niin upea, tahdon panostaa siihen kunnolla aikaa ja innostustani, joten en kiirehdi aikataulun kanssa. Lisäksi minulta jää erityisesti ensi vuodelta paljon tapahtumia ylioppilaskirjoitusten takia välistä. Meille kaksoistutkintolaisille kun ei pahemmin lukulomaa suoda ja olen luvannut itselleni panostaa tällä kertaa kouluun ihan toden teolla. Jos jollain on edes pientä kipinää Deviliksi niin tervetuloa kimppaan, lupaan rakastaa sinua loppuelämäni~

White Rabbit - Alice in the Wonderland


Kanius iskee ja todennäköisesti heti ensi vuoden coneihin: tavoitteena siis kesä 2014. Kaveriporukkani on suunnitellut ilmeisesti jo suhteellisen pitkään ryhmää Alice in the Wonderlandista, sillä periaatteella, että jokainen esittää oman tulkintansa hahmoista. Valitettavasti minua mukaan pyydäettäessä oikeastaan ainut itseäni houkutteleva hahmo, eli kelloon addiktoitunut valkoinen kani, oli varattu jo toiselle cossaajalle. Ajatus kuitenkin jäi muhimaan päähäni inhottavan pinttyneenä ja päätin hetken harkinnan jälkeen ottaa sen toteutettavien listalle huolimatta siitä, että ryhmään ei tarvita kahta samaa pukua. Minut siis todennäköisesti löytää ihan yksinäisenä vaeltajana ja jonkinlaisena piirros- ja elokuvaversion sekoituksena. Tahdon nimittäin housut.

Lady Musketeer
Echon kanssa ollaan jo pitkään haaveiltu suuresta muskettisoturiryhmästä ja jos sellainen joskus jostain kasaan saadaan (tavoitteena kesä 2014) niin ehdottomasti teen oman naisellisen versioni muskettisotureista! Nahkaista korsettia, saappaita, isoa hattua ja paljon 1600-luvun tyyliä. Miekkaa unohtamatta.
Yamuraiha - Magi: The Labyrinth of Magic
Ihastun koko ajan enemmän Magiin ja uuden kauden alettua olen virnuillut typerästi jokaiselle siihen liittyvälle cossi-idealle. Yamuraiha on ollut niistä kaikista ylivoimaisin, sillä mieshahmoihin bindaaminen ei todistetusti ole minun juttuni ja neidin puvussa on tarpeeksi haastetta erityisesti asusteiden ja proppien osalta. Jollekin kesälle tämä olisi tarkoitus saada valmiiksi, mutta mitään tarkkaa tapahtumaa en ole osannut sanoa, enkä osaa vieläkään. Koska kyseessä on avonaisuutensa takia kovin kausiluontoinen asu, tuntuu, että Yamuraiha tippuu koko ajan väliin ja aiheuttaa siirtelyä suuntaan ja toiseen muiden suunnitelmien suhteen. Kuitenkin yhtenä erittäin houkuttelevana projektina.

Rouna - Shining Hearts
Rouna sijoittuu todennäköisesti vasta vuodelle 2015 - mahdollisesti jopa myöhemmäksi. Noin kolme kuukautta sitten minulla oli järkyttävä halu toteuttaa kyseinen puku, mutta nyt innostus on selvästi laantunut ja olen sijoittanut kaikki uudet ideat neidin edelle. Silti se olisi ihan toteutettavan arvoinen projekti, joten en ole pyyhkinyt sitä kokonaan pois listalta.

Tiedän, että muutama ainakin lukee tätä blogia, joten ilmiantakaa nyt itsenne: kertokaa teidän cossisuunnitelmistanne tuleville vuosille, arvostelkaa omiani tai sanokaa ainakin hei~!


torstai 10. lokakuuta 2013

Fanfest ja con-vuoden loppu

Okei. Fanfest tuli ja meni, minä olin paikalla. Kyseessä oli kieltämättä äärimmäisen hyvä tapahtuma. Kirjoitan pikaisen katsauksen omista menoista ja meiningeistämme, mutta annan kuvien hehkuttaa enemmän.
© Kyuu Eturautti, Creative Commons Zero
Lauantaina saavuttiin Paasitornille pienten mutkien kautta. Eksyiltiin raitiovaunupysäkiltä ihan väärään suuntaan, mutta törmättiin onnekkaasti muutamaan ulkonäöllään huomiota tavallisen kansan joukossa herättäneeseen olentoon, joiden kanssa jatkettiin sitten perille asti, vaikka taidettiin olla ihan yhtä kujalla sijainnistamme kaikki. Kiiruhdettiin pyörähtämässä Severus Kalkaros -luennolla, mutta lähdettiin aika nopeasti vaihtamaan vaatteita, sillä cossaaminen kutkutti jalkapohjissa asti. Meillä meni ihan laittoman kauan pukuhuoneessa (joka muuten oli tyhjä melkein koko ajan o__o), mutta päästiin sitten virtaamaan oudon näköisenä ties mihin suuntaan. Alkupäivä meillä menikin aika pitkälti upeiden tilojen kartoittamiseen, sillä ohjelmalehtisen kartta oli jätetty unholaan. STT ja Yle olivat heti kimpussa :D 

Salkkaripaneeli oli loistava, samoin crossplay-luento. Ja ihmiset. Narikkakin toimi moitteettomasti.


Coffee Housessa kofeiinitarpeitamme tyydyttäessämme sai hymyn huulille pieni tyttö, joka hetken aikaa pyöri pöytämme ympärillä ja juoksi sitten äidilleen kertomaan, että "tuon on ihan pakko olla oikea prinsessa!" =w=


Sunnuntaina keskityttiin sitten enemmän cosplayihin ja laitettiin kamppeet päälle jo majapaikassamme Keravalla, jonne matkaaminen edellisenä iltana oli ollut kovinkin huvittavaa lauantaisten junamatkustajien suhteellisesta promillemäärästä johtuen. Vaikka aamun ensimmäinen luento oli peruttu, pyörittiin me iloisesti ympäri Paasitornia koko päivä, käytiin kahvilla, kulutettiin aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen niin ihmisten kuin olentojenkin kanssa, bongailtiin upeita cosseja ja kuvattiin omiamme.

Echosta sai ihan tajuttoman kauniita kuvia ;w;
Laciesta taas ei niinkään. Kuvat puvun osalta jäivät muutenkin hyvin vähäisiksi :c
Fanfest oli kaikin puolin tapahtuma, josta jäi hyvä maku suuhun. Conmasennus tosin iski kahta kauheampana, kun tajusin, että seuraavan kerran kaikkia valloittavia persoonia näkee vasta ensi vuonna.

Tämä neiti kiittää tästä convuodesta ja toivoo tulevasta vähintäänkin yhtä mahtavaa~

Note to self: älä värvää kuvaajaksi ketään kenellä on isot röyhelöhihat.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Täydellinen elämä

Keskiviikot on kaikkea kummaa ja kaunista täynnä. Viimeinen päivä töissä ja kotiin tullessa Fanfestin ranneke postilaatikossa odottamassa. Huomenna vapaapäivä. Tuntuu itse asiassa aika hyvältä.

Tosiaan, Fanfest lähestyy huimaa vauhtia, enkä vieläkään oikein käsitä, että pääsen taas näin pian conittamaan~ Matkaseuraksi on lupautunut edelleen uskollinen Echoni ja majoitus pummitaan törkeästi toista kertaa peräkkäin lähiseudulla asuvalta serkultamme. Suunnitelma siis suorastaan pursuaa täydellisyyttä ja siihen kun vielä lisätään Lacie, tavallista halvemmat junaliput ja lempikaupunkini Helsinki niin en malta enää odottaa !


Koeviikkoni päättyi maanantaina kahteen tenttiin ja tänään hyvästelin viidessä viikossa hurjan rakkaaksi kehittyneen maalausliikkeen ja sen työmiehet. Ovella kolkutteleva viikonloppu lupailee myös siis irtiottoa kuudelta lähtevästä kyydistä, hulluista työmaista, aivolohkoista, anterogradisista amnesioista ja englannin kielioppisäännöistä. En oikein tiedä mitä odotan ohjelmalta tai odotanko oikeastaan yhtään mitään, mutta on varmasti hauskaa kokea ja nähdä tällainenkin tapahtuma, vaikka puheohjelmissa ei välttämättä tule juostua yhtä ahkeraan kuin tavallisesti. Ehdottomasti suurin dilemma on kuitenkin päällekkäin sattuvat Salkkari-luento ja cosplaykisa. En ehkä selviä, sillä haluan molempiin niin kovasti, että pakko tässä on ajautua jakomielitautiseksi. Tai ainakin jakotautiseksi.

Tulee ikävä hienoja hetkiä ja ihmisiä ;_; Ja metallimaaleja~
 Lisäksi on pakko hehkuttaa, että minut on kutsuttu Halloween-juhliin, joissa teeman mukaan pukeutuminen on pakollista. Oi voi, voitte jo arvata, että visioiden määrä on jo huikea~! :DD Myös lista tulevista cosplay-puvuista on kasvanut viime aikoina aika huomattavasti, ja voi olla, että erehdyn paljastamaan jotain lähiaikoina kunhan saan itseni puhuttua ympäri viimeistä piirua myöten.