Jään rikkoja Yukicon.

Hävettää vähän. Ihan vähän vaan. Mutta hävettää kuitenkin. Yukiconista on kulunut jo pieni ikuisuus ja Frostbite kolkuttelee kiireellä oven pieleen. Vähintään kymmenkunta ihmistä on vinkunut blogin herättelyä ja mitä minä olen tehnyt? Katsonut televisiosta typeriä tositeevee-sarjoja, kaivellut napanöyhtää alushoususillani ja ajatellut, että elämä on vihdoin aika rentoa. Mutta nyt olen täällä ja ESR vetää taas keuhkonsa täyteen.

Yukicon 2.0, vuosimallia 2015, pystytti jälleen menestyksekkään majansa Espoon kulttuurikeskukselle. Pidin viime vuoden tapahtumasta ensikertalaisen horjuvista askelista huolimatta ja päätin pitää perinnettä yllä hakeutumalla työvoimaksi. Tällä kertaa värväsin luennolleni apuvoimia. Muuta odotuksia en asettanutkaan. Kunniavieraat eivät olleet lainkaan samaa tasoa kuin viime vuonna, eivätkä heidän ohjelmansakaan juuri sykähdyttäneet sydäntäni. Ajattelin, että mennään hengailemaan hyvällä porukalla, katsomaan muita cossaajia ja koittamaan miltä tuntuu taas conittaa puolen vuoden tauon jälkeen. Okei, tein minä uuden puvunkin - myönnetään.

Varda Elentári Tolkienin kirjasta Silmarillion. Uusin kultani.

Lauantai oli startin osalta, noh, vähän tahmea. Allekirjoittanut laittoi kyllä kellon soimaan, mutta unohti ladata huonoissa virroissa olevan kännykkänsä, joten ennen tapahtumaa pihaan kaartava Paulan seurue ei tietenkään saanut minuun mitään yhteyttä. Salapoliisityön ansiosta meidätkin saatiin toki hereille, mutta tyrittiin aamun aikataulu aika pahasti ja ehdittiin itkeä vähän epätoivoakin. Missattiin avajaiset, missattiin jätti-Twister. Ärräpäät lensivät.

Jostain syystä lähes kaikki allekirjoittaneesta otetut kuvat

sisältävät toisen, paljon edustavamman henkilön

ja typerän taustapeelo-ilmeeni.

Tsiis.

 

Paula oli lauantain aikalailla sidoksissa upeaan taidekujapöytäänsä, joten me muut kierreltiin vähän siellä ja täällä, käytiin katsomassa muutama kiinnostava ohjelma ja kulutettiin tuntejamme Green Roomissa (siis meidän työvoimaosuus eli 3/6). Jälleen muistettiin, että puvun koeajo on aina enemmän kuin suositeltavaa. Minulla oli nimittäin koko aamupäivän ongelmia pukuni kanssa, sillä vyöni ei toiminut yhteistyössä mekon liukkaan kankaan kanssa, vaan liukui koko ajan vinoon. Onneksi on hakaneulat.

Cosplaykisojen järjestely nyt oli ihan katastrofaalista luokkaa. Paikkalippujen ansiosta meidän ei kuitenkaan tarvinnut pönöttää tuntia jonottamassa, vaan voitiin ottaa vähän rennommin. AMV-kisa jäi kuitenkin näkemättä, kun ohjelmat valuivat niin pahasti päällekkäin ja moni kaveri pahoitteli sitä, ettei päässyt seuraamaan NCC-karsintaa - joka oli muuten loppupeleissä oikein tasokas! Itseä kiinnostanut The Last of Us -luentokin jäi käymättä.

Lavalta sai todella huonosti kuvia, mutta pitäähän minun julkaista

edes vähän vertausta siitä, kuinka upea karsinta olikaan. Siis kattokaa nyt!

 

Jotten kuulostaisi ihan kamalan negatiiviselta ihmiseltä - mikä kyllä olen - niin oli lauantaissa valopilkkujakin. Niistä ehdottomasti parhaimpia olivat ihmiset, jotka tulivat uteliaana kysymään puvustani. Ja silmarileja loistavampia olivat ne, jotka sen tunnistivat. Valarin nimeen, Suomessa on Silmarillion-fandom!

Saatoin ehkä innostua vähän Silmarillion-ihmisistä.

Ilta menikin sitten siinä, että me Satun kanssa valmisteltiin luentoamme sillä välin, kun muut perseilivät nukkuivat univelkojaan pois. Kahden aikaan aamuyöstä moni asia tuntui paljon hauskemmalta ja paremmalta idealta kuin yleisön edessä, kun Tolkien-tuntemuksesi laitetaan koetukselle.

Meillä siis tosiaan oli Tolkien-aiheinen, tarkemmin Shadow of Mordor -peliin liittyvä, luento sunnuntain keskipäivällä (extended edition luvassa ;D). Olin positiivisesti yllättynyt paikalle saapuneen populan määrästä ja vieläkin tyytyväisempi yleisön aktiivisuuteen - kiinnostukseen ja kysymyksiin. Aikatauluhan meillä jäi aavistuksen lyhyeksi, sillä haettiin luentopaikkaa ohjelmakartasta tosiaan jo ennen kuin peli oli julkaistu. Oli siis äärimmäisen hankalaa arvioida kuinka paljon materiaalia saisimme kasaan ja kuinka kauan sen esittely vaatisi. Selvittiin kuitenkin hengissä alamaiseni kanssa ja saatiin myöhemmin hyvää palautetta siitä, mitä teimme oikein ja missä olisi voinut vielä parantaa.

Kauneimmat luennoitsijat tässä maassa. Minun mahdilleni voi jopa kumartaa.

Sunnuntain aikataulu pyöri muutenkin luentomme ympärille. Green Room ja kirjaston puuro vetivät puoleensa (siis nam, mikä idea!) ja ilmapiiri oli kiireettömän rento. En muista milloin olisin viimeksi ollut conissa ja käynyt yhtä vähän ohjelmissa kuin Yukicon 2.0:ssa, mutta toisaalta ohjelmanpuute ei haitannut, minulla ei ollut tylsää - päinvastoin - ja sain silti hyvää kosketusta muihin harrastajiin. Vaelsimme koko päivän vähän pienemmissä porukoissa ja Tolkien-porukan kanssa väsättiin ihan pieni kuvaustuokiokin kulttuurikeskuksen ulkopuolelle. Sään ansiosta poseeraustaitomme olivat nopeasti jäässä, mutta muutama nätti otos saatiin, ja kuvallisen materiaalin puutetta paikkailimme myöhemmin Paulan kanssa.

Kaiken kaikkiaan Yukicon - josta sain aikaan vain epämääräisiä muistikuvia - oli mukiinmenevä tapahtuma. Ilmapiiri oli rento, hyvä ja olonsa tunsi tervetulleeksi. Peliteemasta pidettiin tiukasti kiinni, mikä miellytti allekirjoittanutta, ja puvut olivat jälleen kerran toistaan upeampia. Lipun hinta oli kohtuullinen, mikä on tapahtumaan lähtöä harkitessa allekirjoittaneelle todella tärkeä seikka ja vaikka en sitä joutunut tällä kertaa itse maksamaan niin olin helpottunut muiden puolesta. Yleisiltä järjestelyiltäänkin Yukicon paransi viime vuoteen nähden huimasti ja ratkaisi lennosta ilmestyneet ongelmatkin jokseenkin kunniallisesti. Jos vastaavanlainen kehitys jatkuu, näen Yukiconissa paljonkin potentiaalia korvaamaan Desucon Frostbiten jälkeensä jättämä "entry level"-tapahtuman paikkaa. Tai miksei muutenkin Suomen eturivin coniksi.

What a graceful beings...

... yeah, nevermind.

Seuraavan kerran tsekataankin sitten Pakkasenpurema. Sieltä lupaan kirjoittaa ehkä vähän aikaisemmin kuin Yukista. Hups.