Ystäviä oomme kaikki...

Eilen oli ystävien ja wanhojen päivä. Itse tosin juhlin ainoastaan alkavaa viikonloppua ja Suomen jääkiekkojoukkueen voittoa Norjasta Sotshin olympialaisten lohkomittelöissä. Fiilis oli kieltämättä masentava.

Olen tosiaan melko yksinäinen persoona, hukkumassa aina kaikkien kiireiden alle ja repimässä yhä suurempia säröjä niihin vähäisiin ihmissuhteisiin, joita omistan. Vietän vapaa-aikani kotona ja tapaan ihmisiä enää vain tapahtumissa. Tiedostan omat heikkouteni ystävyyssuhteiden suhteen; suorasukaisuuden ja impulsiivisuuden, mutta en osaa hillitä niitä ja välillä näyttää, että kaivamani kuoppa on aivan pohjaton. Eilen sitten iski todellisuus: minulla olisi voinut olla suuri päivä, jos asiat olisivat kulkeneet toisin. Katkeruus suorastaan maistui kielellä, kun eristäydyin neljän seinän sisälle muiden lähtiessä juhlimaan.

Olen siis toisen vuoden lukio-opiskelija, nyt siis wanha. Aloittaessani ensimmäistä vuottani sanoin, etten aio tanssia rahanmenon ja yleisen hössötyksen vuoksi. Enkä edes kyselyistä huolimatta saanut mistään paria itselleni. Itse asiassa perustelin itselleni miksi tällaisen suuren tapahtuman skippaaminen olisi kannattavaa, suorastaan suotavaa: kirjoitukset lähestyvät, rahaa palaa ja aika loppuu kesken. Kun ihmiset sitten eilen lisäsivät kuvia kauniista puvuistaan ja kehuivat kilpaa toisiaan koulun käytävillä, myönsin itselleni, että suru oli suuri. En käynyt edes katsomassa tansseja, sillä vaikka pari ystävääni toisella paikkakunnalla pyörähtelivätkin, minua ei siunattu kutsulla.

Vaikka en itse muistanut juurikaan ketään, sain eilen kuitenkin muutaman Facebook-viestin ja yhden suloisen kortin. Ne olivat se pieni muistutus, joka riitti saamaan päiväni hieman paremmaksi: käväisin jonkun ajatuksissa. Siksi haluankin kiittää ihan kaikkia, jotka ovat muistaneet ystäväänsä - ei välttämättä eilen, vaan edes yhtenä päivänä vuodessa, oli se sitten joulu, syntymäpäivä tai tuiki tavallinen tiistai. Maailma on täynnä yksinäisiä persoonia ja kaikki eivät ole asian kanssa aina ookoo. Silloin on hienoa kuulla, että on tärkeä jollekin - sillä sitähän ystävät ovat. 

Minä haluan sanoa monelle ihmiselle kiitos ja anteeksi: en ole helppo ihminen, mutta sitäkin onnellisempi, että loisteliaisuutenne on koskettanut elämääni. 

Yuki-yuki-yukicon!

Conkausi startattu ja uusi vuosi potkittu käyntiin cosplayn osalta (ja sitten sitä jäädäänkin heti hiljaiselolle, koska ylioppilaskirjoitukset ja ihka oikea Elämä). Espoon kulttuurikeskuksessa pidettiin viikonloppuna Yukicon - ensimmäistä kertaa järjestettävä peliaiheinen con talven keskellä. Kuulostihan se heti korvaan ihan kivalta, mutta mitään suuria odotuksia tapahtumaa kohtaan minulla ei ollut. Itse asiassa kaiken lippusähläilyn ja ohjelmanpitäjäinfon tökkimisen jälkeen en olisi pahemmin yllättynyt jos Tapiolassa olisikin odottanut täysi floppi täynnä kirkuvia LaeppaVika -faneja.

Mitä? Meilläkö paljon tavaraa viikonlopuksi?

Narikka ainakin sai nauraa meidän muuttokuormalle :D

Kerrospukeutuminen: cossaajat tekee senkin tyylillä~!

Toisin kävi: minulla oli todella hauskaa ja Yukicon toimi suhteellisen hyvin ollakseen ensikertalaisten (?) järjestämä. Muutamia miinuksia tuli sieltä täältä, mutta keskimäärin niitä oli vähemmän kuin mitä yleensä listaisin - ja aika vähäpätöisiäkin oikeastaan. Hyvä Yuki! \owo/ Espoon kulttuurikeskus oli paikkana aivan loistava; sinne oli helppo löytää (paitsi että me navigoinnin ihmelapset käveltiin ainakin kilsa huti tienvartta pitkin ennen kuin tajuttiin, että olisi ehkä kannattanut seurata siitä samasta bussista nousseita pukuilijoita) ja tila palveli paikalla olevaa populamäärää mainiosti. Mikä parasta: conissa oli vihdoinkin kunnon ilmanlaatu ja toimivat narikat, wohoo!

Mutta, mutta, tosiaan, olin paikalla pitämässä Pahuuden Kasvot -luentoa ja olen hyvin kiitollinen yleisölleni, joka kuunteli ensimmäisen julkisen nolaukseni kärsivällisesti ja jäi kyselemään ja juttelemaan suunnitellun osuuden loppuessa yli puoli tuntia etuajassa. Con-TV:kin kävi pyörähtämässä, mutta ilmeisesti streamia ei saatu toimimaan huonon yhteyden vuoksi. Halukkaille voin kuitenkin aina höpöttää uudestaan, olihan VoimaPiste -esityksessäni paljon kuvia komeista lempipahiksistani >;D

Rakastuin näihin badgeihin~

Luennon pitämiseen sisältyi myös äärimmäinen huijaus, kun pidin kaikkien odotusten vastaisesti osallistumiseni ohjelmaan salassa ystävältäni. Valehtelin saadakseni badgen hänen huomaamattaan, livahdin LaeppaVian haastattelusta "vessaan" ehtiäkseni omalle luennolleni ja nautin sydämeni kyllyydestä siitä kalpeudesta ja hämmästyksestä, joka hänen kasvoilleen valahti, kun luentosalin etuosassa virnuilivatkin tutut kasvot~ Minulla oli oikein hauskaa, kiitos siitä Helinä!

Itse kiersin äärimmäisen vähän ohjelmaa läpi, mutta silti koko ajan piti olla jossain. LaeppaVika oli ehdoton kohokohta ja oli harmi, ettei paikkalipuista livepelisessioon ilmoitettu ollenkaan; ei nimittäin saatu kuin yksi lippu ja sekin me lopulta luovutettiin jonossa olevalle pikkupojalle, joka kovasti odotti näkevänsä idolinsa. Päivän hyvä työ oli siis sunnuntain osalta tehty ja me voitiin hymyissä suin vetää äärimmäisen eeppistä photoshoottia ympäri kulttuurikeskusta ja käydä aina silloin tällöin sekoilemassa teinipeilauksen kanssa pukuhuoneessa (valitettavasti todistusaineisto on ihan muualla kuin minun käsissäni). 

 

Helinä oli meidän upea Juvia Fairy Tailista ja sai ansaittuja kehuja usealta taholta~

Satulla oli Maironin lisäksi päällään Dinah Bizenghastista, aivan tajuttoman upea!

Seura oli ehkä parasta pitkään aikaan! Siinä missä Tracon oli ollut äärimmäisen hektinen suuren poppoon kasassa pitämisen vuoksi, meidän neljän hengen porukka pysyi tiiviinä ja kykeni erkanemaan aiheuttamatta suurempaa kaaosta. Kaikilla oli aivan tajuttoman upeat cossit ja olen niin ylpeä, että seurani oli niin fucking fabulous~<3 Jos olit paikalla, olit varmasti kateellinen.

 

 Ihan koko aikaa me ei oltu kauniina, 

vaan tää kuva peilaa aika hyvin yleistä edustustasoamme >w<
 

Uusia kokemuksiakin Yukicon tarjosi: Satu, alias Mairon, raahasi minut yleisön kovaäänisellä avustuksella FFFightin lavalle tarkoituksenaan joko nöyryyttää minua tai ottaa selvää, kumpi todella voittaa sodan: haltia vai maia. Päädyttiin kuitenkin lopulta taistelemaan parina ja päihitettiin lopulta kuolevainen vihollisemme tuhon sormuksilla ja pelkällä katseella, dididiidii dii did di dii! 

Die you mortal! òωó

Helinä, meidän aivan kuolettavan kaunis Juvia, puolestaan osallistui sunnuntaina nettipukukilpailuun ja suorastaan hehkui lavalla! Me jännitettiin katsomossa varmasti enemmän kuin neiti takahuoneessa ja se taisi heijastua äärimmäisiin ilonkiljahduksiin ja onnelliseen kaulailuun. 

Siellä se on!!

 Pahoitteluni niille poloisille henkilöille, joiden korvat tuhoutuivat 

nettipukukilpailun aikana meidän huutoomme. Vitsi vitsi, ei edes kaduta,

 koska Helinä oli niin upeana, että kannatti huutaa kurkku käheäksi~♥

Ja Paula, Echo pieni pesusieni. Se oli nyt muuten vaan kamalan söpö ja voitti ihmisiä puolelleen koiranpentukatseellaan. 

Ihihi, kattokaa nyt sitä! ;w;

Itse olin Tolkienin inspiroimana haltia-hahmona molempina päivinä, vaikka Lacie kuuluikin alkuperäisesti sunnuntain suunnitelmaan ja minä kanniskelinkin massiivista mekkoa mukanani. Jostain syystä kuitenkin pikaisesti edellisellä viikolla kasaan kyhätty kruunu ja jääkylmässä viimassa tajuttoman kauniisti liehuva viitta saivat minut kiintymään kuolemattomaan ja maagiseen olomuotooni niin, että syrjäytin aikeeni own characterin takia. Harvinaista sinänsä, mutta todellakin sen arvoista!

Summa summarum: loistava coni, heti uudestaan~! ^w^ Kunhan laiskuudeltani ehdin niin saatte ihasteltavaksenne vielä lisää OC-photoshoottien tuotoksia Uuden Vuoden pyhiltä ja pientä "Näin kasattiin haltiakruunu" -kuvakasaa. 

Daido kiittää ja kuittaa!

Joulurauhaa ja rakkautta!

Jouluaatto: se päivä kun saa avata lahjoja ja ahmia vatsansa täyteen toistaan parempia jouluruokia~! Kuunnella rauhallisia sävelmiä kynttilöiden valossa ja viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. 

Minulle, kuten myös varmasti monelle muullekin, cosplaykansa on kuin toinen perhe, ja siksi haluan toivottaa Teille Kaikille äärimmäisen hyvää joulun aikaa ja lähettää paljon virtuaalisia haleja. Olette rakkaita, naurakaahan sydämienne kyllyydestä, sillä se pidentää ikää ja teistä en halua päästä koskaan eroon ♥  

 

Oh, so jouluinen~

Oikeus surullisuuteen, kiitos

Moni on viime aikoina ilmaissut ihmetyksensä koskien alituisesti heittelehtiviä mielialojani ja yleistä hiljaisuuttani. Olen kaiken kuuleman perusteella muuttunut, en mitenkään radikaalisti, mutta selvästi sen verran, että se on ollut syytä mainita ääneen. Tässä tulee teille tulitus siitä, miksi minäkään en jaksa aina ja ikuisesti olla se naama näkkärillä hymyilevä heppu jossain nurkassa.

Minua "vaivaa" kolme asiaa: motivaation puute, väsymys ja yksinäisyys.

Aamulla on vaikea herätä ja nousta sängystä painostavaan pimeyteen vain tarpoakseen bussipysäkille loskassa ja luistella jääradaksi muuttuneilla tienvarsilla päätyäkseen kouluun, jota kohtaan joskus noussut innostus tuntuu menetetyltä. Mikään ei oikein suju suunnitelmien mukaan - ei sillä ettenkö edelleen saisi hyviä arvosanoja - vaan kaikki vaatii järkyttäviä ponnisteluita, joista huolimatta näytän kamalta vätykseltä peilikuvan lisäksi myös opettajien ja koulutoverien silmissä. Minulla ei ole parempaakaan tekemistä läksyjen tilalle, mutta en silti saa edes kättä tarttumaan kirjaan ja pänttäämään pientä siivua kerrallaan niin kuin jokainen järkevä opiskelija tekisi. Illat menee istuessa koneella, kuunnellessa musiikkia ja tuijotellessa seinää, kahdeksan aikaan silmäluomet jo painaa, mutta on pakko keksiä jotain typerää vielä - vaikka yksi Pasianssi-erä.

Motivaatiota puuttuu myös harrastuksista: minulla on valtavasti cosplay-ideoita, jotka haluaisin toteuttaa, mutta en saa itseäni aloittamaan edes Angelia. Välillä tuntuu, että peilistä katsoo järkyttävä ihrakasa ja läjä kasaan kursittuja piirteitä, joista mikään ei ole kiva: ei edes kannata yrittää. Minä kärsin ulkonäköpaineista aina ajoittain, mutta olen pirun laiska tekemään niiden suhteen yhtään mitään, sillä kohta on taas parempia päiviä ja peilikuva kauniimpi. Kirjoittaminenkaan ei suju, vaikka Icarusin suunnitelma lojuu valmiina Hivewordissa ja ajatusten solmuissa.

Lisäksi tunnen itseni yksinäiseksi. Kavereistani jokainen asuu suhteellisen kaukana ja näen ihmisiä oikeastaan vaan koulussa. Minä vihaan maailmaa joka toinen päivä, kyllä, ja pidän omasta seurastani, mutta joskus kaipaisin myös sosiaalistumista muutenkin kuin vaihtamalla muutaman sanan tekstarilla tai chattikeskustelussa. Näen ystäviäni, hyvän päivän tuttuja ja muita olioita enää tapahtumissa ja tempauksissa: siis ehkä kerran kuussa ja nekin vähenevät kiireiden tieltä hurjalla vauhdilla. Se on omalla tavallaan masentavaa ja painaa mieltä aina silloin tällöin alaspäin, sillä minä todellakin viihdyn kaikkien seurassa, tuntemattomienkin. Nyt kun Yukiconin lipunmyynti ei onnistunut ihan kaikkien toivomalla tavalla en näe puoliakaan niistä, joita odotin tapaavani. En saa edes ihmisiä kanssani katsomaan elokuvia, en edes säälistä.

Ja kaikki tämä ei edes oikeastaan haittaa minua hirveästi. Mieleni kulma laahaa ehkä hieman maassa ja kerää roskia mukaansa, mutta en ole masentunut. Vain hieman allapäin ja suivaantunut monelle siitä, että joskus tuntuu ettei minulla ole oikeutta olla surullinen. Saan nauraa, hymyillä, olla energinen ja vihainen - mutta en allapäin, se aiheuttaa kiusaantuneita hiljaisuuksia. Pitää olla tsemppaamassa muita ja löytämässä niitä hienoja sanoja. Se on kivaa ja teen sitä ihan mielelläni, mutta tahtoisin myös pystyä sanomaan itse rehellisesti miltä tuntuu - milloin olen surullinen - ilman, että se aiheuttaa muissa vaan hiljaisuutta ja pelottavaa pois päin tuijotusta. Ja nyt olen allapäin ja väsynyt. En tahdo kuulla "mikä sinua vaivaa?" -tiuskaisuja, koska yritän vain pitää pahan oloni poissa muista: en halua riitaa. Olen hetken hiljaa ja kun tuntuu paremmalta, olen takaisin oma itseni, mutta kaikille se ei käy ja ajatuksena se tuntuu tylsältä. Kuin minulla ei olisi oikeutta olla surullinen.

Cosplayrintamalta tulossa uusia uutisia lähiaikoina, ihan näin by the way kaiken valituksen keskeltä~ Pitäkäähän korvat höröllä ja blogi seurannassa, on hienoa nähdä teitä noinkin monta stalkkeripalkissa! ♥

Hiljaiselon paikkailua ja marraskuun kiireitä

Early Summer Rain on kovaa vauhtia kokemassa samaa kohtaloa kuin aloittamani projektit yleensäkin: se on kuolemassa muiden kiireiden alle. Lupasin kuitenkin itselleni repiä vähän enemmän aikaa kirjoitellakseni edes jotain pientä, sillä cosplayn parissa pyöriminen ei suinkaan jäänyt viimeisimpään Lacie-photoshoottiin.

Halloween tuli ja meni, haudat revittiin auki, taivaankannella nähtiin leijailemassa mitä karmivimpia henkiä ja pimeän metsän puunrungoistakin kaikui tuskaisesti kuolevien kauhunhuudot mitä viehättävimmin. Ja niin valmistui myös OC-hahmon puku, josta aikaisemmassa postauksessa kirjoittelinkin ja kävimme kuvaamassa sitä Echon eli Paulan kanssa pari viikkoa itse haamujen juhlan jälkeen. 

   Tältä sen piti näyttää...                                              ... mutta tältä se näytti.

Mukana oli myös William, Paulan upea piraatti (tarkkasilmäiset huomaa, että se piru on ryöstänyt Shotaron! D:<)

"William, take a picture!"

  

Alkuperäinen tarkoitukseni oli näyttää tarpeeksi viehättävältä päästäkseni miesten kaulojen läheisyyteen, mutta puuhun kiipeäminen aiheutti Sisko Sikiö -syndrooman.

Uskokaa, kun sanon, että säikäytettiin ainakin yksi mummeli~

Kameran temppuilu (ja allekirjoittaneen kiipeilytaidot)

aiheutti yhden taiteellisemman otoksen. 

Marraskuun puolessa välissä vanhenin, mutta minkäänlaista ulkonäöllistä arvokkuutta tai viisautta en vieläkään saanut. Muutama ryppy sinne tänne ja entistä tyhjemmältä tuntuva pää.

Käväistiin Paulan kanssa myös Imatran Filmfestissä: kauhuleffoja koko pitkä yö ja mässyä enemmän kuin laki sallii. Olin positiivisesti vakuuttunut jokaisesta teoksesta; en nukkunut viikkoon.

Tuo ämpäri oli täytetty popcornilla,
eikä puolet herkuista edes mahtunut kuvaan.
Tyyli by Valvottu Yö.

Lisäksi marraskuuta tähditti osaltani myös National Novel Writing Month eli tuttavallisemmin NaNoWriMo tai nano. Tarkoituksenani oli kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanaa siitä, miten jumalat hylkäävät maailman ja jättävät yhden kaltaisistaan maan pinnalle kärsimään ikuista tuomiota ja katsomaan ihmiskunnan tuhoa. Sen sijaan romaanistani kuoriutui uskonnollisen koulukunnan kapinallisen, mutta kiistämättä taitavimman, oppilaan taistelu yhteiskunnan normeja vastaan. Moraalista liiba laabaa, hieman menetettyjä rakkauksia ja kriittisyyttä kaikkea - ja kaikkia - kohtaan. 

 Maailmaan myös kummallisesti syntyi lokakuun puolessa välissä Iron Fists of Tekken -cosplayryhmä, jonka tarkoituksena on rakentaa Suomen eeppisin taisteluryhmä - eeppisimmästä pelisarjasta. Kaikki ovat muuten tervetulleita mukaan (tämä ei ole piilomainontaa, vaan suoranaista kinuamista). Itselläni nousi ryhmän myötä tärkeimmäksi cosplay-haasteeksi Angel, jota alunperin suunnittelin vasta vuodelle 2015. Kaikki apu on tervetullutta, etenkin siipien ja korujen osalta *newbie*. 

Nyt odottelen joulua ja tulevia cosplaytanssiaisia. Herran jumala tuli hieman fiini olo, kun kutsu tipahti sisälle postiluukusta! owo Pääkaupunkiseudulla taidetaan todella pistää juhlavasti jalalla koreasti, joten taidan laittaa asuni harkintaan (oli siis tarkoituksena uusiokäyttää Halloweenpukuani). Miten te aiotte näyttää naamaanne?

Lacie talvehtimaan ja uudet puvut kehiin: cossisuunnitelmia

Aloittelin tänään uutta projektiani, joka sekin ylitti budjetin jo kangaskaupassa. Kyseessä on Halloween-pippaloihin suunnittelemani OC-hahmon puku, jolla voisin myös mennä läpi muutaman ihmeellisen tapahtuman ja onnistuessaan myös osallistua Traconin Missimittariin (tästä ideasta kiitos ihan myyjälle~). Referenssikuvaa minulla ei valitettavasti ole teille jaettavaksi, mutta voin ylpeänä kertoa, etten ole vieläkään rikkonut värikoodiani cossien suhteen: hahmon viitasta löytyy mustaa, violettia ja helmenharmaata - aivan niin kuin Laciesta ja Shotarostakin! Olen yllättävän luottavaisin mielin ja lupaan laittaa kuviakin, kun projekti on edennyt pidemmälle kuin kaavojen leikkuuseen.

Hienointa kuitenkin kuluneessa syysloman alussa on se, että Echo matkasi pitkästä aikaa luokseni itärajan turvalliseen tuntumaan ja pystyimme viettämään yhdessä aikaa kokonaisen viikonlopun edestä. Ajeltiin koko pieni Imatra-niminen kylä ympäri, nautittiin kiinalaista, pyörittiin kaupoissa ja laulettiin Singstaria, mutta puhuttiin myös cosplaysta ja pelottavan nopeasti lähestyvästä National Novel Writing Monthista, johon ainakin allekirjoittanut on osallistumassa. Jossain vaiheessa jommallakummalla sytytti, että mehän voitaisiin samankokoisina vaihtaa Pandora Hearts -asujamme - ja siitä se ajatus sitten lähti~!

Meillä ei ole hirveän suurta kokoeroa vartaloissamme, mitä nyt Echolla on isommat rinnat ja minulla kapeampi vyötärö ja pienemmät jalat. Kaikki kuitenkin mahtui ja pysyi päällä ainakin jotenkuten ja harkittiinkin, että voitaisiin tarpeen tullen hyödyntää toistemme asuja coneissa.

Kertokaahan, kumpi on parempi Echo ja kumpi parempi Lacie? Selvennykseksi kerrottakoot, että allekirjoittanut poseeraa molemmissa kuvissa oikealla.

Lauantaina päädyttiin myös Kerimäen kirkolle kuvaamaan muutamia kuvia puvuistamme samalla kun käytiin laittamassa kesämökki talviteloille. Harkitsen vakavissani Lacien lukitsemista kaappiin talven ajaksi, sillä kymmenen minuuttia ulkona sai raajat tunnottomiksi ja koko kuvaussession jälkeen syväjäätymisestä oli suhteellisen vahva epäily. Mutta toisaalta tuskan takaa löytyi jopa muutama mielestäni oikein onnistunut kuvakin~

Lisäksi pohdittiin tulevia projektiamme ja niiden realistista aikataulutusta. Saatiin monia ihan potentiaalisiakin ideoita toteutettavaksi parina, ryhmässä ja erikseen, mutta tyydyn listaamaan tähän ainoastaan omani ettei tämä postaus vie koko Bloggerin sivutilaa. Todennäköisesti puoletkaan seuraavista ei toteudu ainakaan aikataulussaan erinäisistä syistä, kuten rahanpuutteesta tai motivaation puutteesta johtuen, mutta lupasin vähän valottaa ajatuksenjuoksuani, joten here you go~

Angel - Tekken Tag Tournament 2

Haaveilen, että voisin toteuttaa Angelin viimeistään vuoden 2015 Traconiin, mielellään vielä ryhmään. Kyseessä on kuitenkin opiskelijabudjetille suhteellisen kallis projekti ja hahmon ollessa niin upea, tahdon panostaa siihen kunnolla aikaa ja innostustani, joten en kiirehdi aikataulun kanssa. Lisäksi minulta jää erityisesti ensi vuodelta paljon tapahtumia ylioppilaskirjoitusten takia välistä. Meille kaksoistutkintolaisille kun ei pahemmin lukulomaa suoda ja olen luvannut itselleni panostaa tällä kertaa kouluun ihan toden teolla. Jos jollain on edes pientä kipinää Deviliksi niin tervetuloa kimppaan, lupaan rakastaa sinua loppuelämäni~

White Rabbit - Alice in the Wonderland

Kanius iskee ja todennäköisesti heti ensi vuoden coneihin: tavoitteena siis kesä 2014. Kaveriporukkani on suunnitellut ilmeisesti jo suhteellisen pitkään ryhmää Alice in the Wonderlandista, sillä periaatteella, että jokainen esittää oman tulkintansa hahmoista. Valitettavasti minua mukaan pyydäettäessä oikeastaan ainut itseäni houkutteleva hahmo, eli kelloon addiktoitunut valkoinen kani, oli varattu jo toiselle cossaajalle. Ajatus kuitenkin jäi muhimaan päähäni inhottavan pinttyneenä ja päätin hetken harkinnan jälkeen ottaa sen toteutettavien listalle huolimatta siitä, että ryhmään ei tarvita kahta samaa pukua. Minut siis todennäköisesti löytää ihan yksinäisenä vaeltajana ja jonkinlaisena piirros- ja elokuvaversion sekoituksena. Tahdon nimittäin housut.

Lady Musketeer

Echon kanssa ollaan jo pitkään haaveiltu suuresta muskettisoturiryhmästä ja jos sellainen joskus jostain kasaan saadaan (tavoitteena kesä 2014) niin ehdottomasti teen oman naisellisen versioni muskettisotureista! Nahkaista korsettia, saappaita, isoa hattua ja paljon 1600-luvun tyyliä. Miekkaa unohtamatta.

Yamuraiha - Magi: The Labyrinth of Magic

Ihastun koko ajan enemmän Magiin ja uuden kauden alettua olen virnuillut typerästi jokaiselle siihen liittyvälle cossi-idealle. Yamuraiha on ollut niistä kaikista ylivoimaisin, sillä mieshahmoihin bindaaminen ei todistetusti ole minun juttuni ja neidin puvussa on tarpeeksi haastetta erityisesti asusteiden ja proppien osalta. Jollekin kesälle tämä olisi tarkoitus saada valmiiksi, mutta mitään tarkkaa tapahtumaa en ole osannut sanoa, enkä osaa vieläkään. Koska kyseessä on avonaisuutensa takia kovin kausiluontoinen asu, tuntuu, että Yamuraiha tippuu koko ajan väliin ja aiheuttaa siirtelyä suuntaan ja toiseen muiden suunnitelmien suhteen. Kuitenkin yhtenä erittäin houkuttelevana projektina.

Rouna - Shining Hearts

Rouna sijoittuu todennäköisesti vasta vuodelle 2015 - mahdollisesti jopa myöhemmäksi. Noin kolme kuukautta sitten minulla oli järkyttävä halu toteuttaa kyseinen puku, mutta nyt innostus on selvästi laantunut ja olen sijoittanut kaikki uudet ideat neidin edelle. Silti se olisi ihan toteutettavan arvoinen projekti, joten en ole pyyhkinyt sitä kokonaan pois listalta.

Tiedän, että muutama ainakin lukee tätä blogia, joten ilmiantakaa nyt itsenne: kertokaa teidän cossisuunnitelmistanne tuleville vuosille, arvostelkaa omiani tai sanokaa ainakin hei~!

Fanfest ja con-vuoden loppu

Okei. Fanfest tuli ja meni, minä olin paikalla. Kyseessä oli kieltämättä äärimmäisen hyvä tapahtuma. Kirjoitan pikaisen katsauksen omista menoista ja meiningeistämme, mutta annan kuvien hehkuttaa enemmän.

© Kyuu Eturautti, Creative Commons Zero

Lauantaina saavuttiin Paasitornille pienten mutkien kautta. Eksyiltiin raitiovaunupysäkiltä ihan väärään suuntaan, mutta törmättiin onnekkaasti muutamaan ulkonäöllään huomiota tavallisen kansan joukossa herättäneeseen olentoon, joiden kanssa jatkettiin sitten perille asti, vaikka taidettiin olla ihan yhtä kujalla sijainnistamme kaikki. Kiiruhdettiin pyörähtämässä Severus Kalkaros -luennolla, mutta lähdettiin aika nopeasti vaihtamaan vaatteita, sillä cossaaminen kutkutti jalkapohjissa asti. Meillä meni ihan laittoman kauan pukuhuoneessa (joka muuten oli tyhjä melkein koko ajan o__o), mutta päästiin sitten virtaamaan oudon näköisenä ties mihin suuntaan. Alkupäivä meillä menikin aika pitkälti upeiden tilojen kartoittamiseen, sillä ohjelmalehtisen kartta oli jätetty unholaan. STT ja Yle olivat heti kimpussa :D 

Salkkaripaneeli oli loistava, samoin crossplay-luento. Ja ihmiset. Narikkakin toimi moitteettomasti.

Coffee Housessa kofeiinitarpeitamme tyydyttäessämme sai hymyn huulille pieni tyttö, joka hetken aikaa pyöri pöytämme ympärillä ja juoksi sitten äidilleen kertomaan, että "tuon on ihan pakko olla oikea prinsessa!" =w=

Sunnuntaina keskityttiin sitten enemmän cosplayihin ja laitettiin kamppeet päälle jo majapaikassamme Keravalla, jonne matkaaminen edellisenä iltana oli ollut kovinkin huvittavaa lauantaisten junamatkustajien suhteellisesta promillemäärästä johtuen. Vaikka aamun ensimmäinen luento oli peruttu, pyörittiin me iloisesti ympäri Paasitornia koko päivä, käytiin kahvilla, kulutettiin aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen niin ihmisten kuin olentojenkin kanssa, bongailtiin upeita cosseja ja kuvattiin omiamme.

Echosta sai ihan tajuttoman kauniita kuvia ;w;

Laciesta taas ei niinkään. Kuvat puvun osalta jäivät muutenkin hyvin vähäisiksi :c

Fanfest oli kaikin puolin tapahtuma, josta jäi hyvä maku suuhun. Conmasennus tosin iski kahta kauheampana, kun tajusin, että seuraavan kerran kaikkia valloittavia persoonia näkee vasta ensi vuonna.

Tämä neiti kiittää tästä convuodesta ja toivoo tulevasta vähintäänkin yhtä mahtavaa~

Note to self: älä värvää kuvaajaksi ketään kenellä on isot röyhelöhihat.